Suomessa ruohonleikkureilla on ajettu kilpaa jo viitenätoista vuonna. Erikoiseen harrastukseen hurahti vuosia sitten Patrik Lindahl. MTV Uutiset Live pääsi tutustumaan lajin perustajan talliin, josta löytyi myös hallitseva Suomen mestari Kimmo Merikanto.
Porvoolainen Patrik Lindahlin, 48, New Team Racing -tiimi on pioneereja viritettyjen päältäajettavien ruohonleikkureiden SM-kisoissa. SM-sarja on nimeltään Leikkureiden LeMans. Kisat vaativat kovaa kestävyyttä, sillä niissä ajetaan kolme tuntia putkeen päältäajettavilla ruohonleikkureilla.
Voittajaksi selviytyy tiimi, joka ajaa kilpailun aikana eniten kierroksia. Kisan aikana voi vaihtaa kuljettajaa ja varikolla voi käydä aina tarvittaessa.
Leikkurit ovat kovalla koetuksella kilpailuissa, eikä sen takia tärkeintä ole nopein leikkuri, vaan kenen kilpapeli on luotettavin ja kestävin. Vaikka nopeus ei olekaan tärkein asian, saadaan leikkurit kulkemaan kovaa. Parhaimmillaan niillä ajetaan jopa yli 80 kilometriä tunnissa. Kilpailuissa ruohonleikkureista on poistettu itse leikkuri osa pois.
Laji on vakavasti otettava moottoriurheilulaji, josta kisataan kansainvälisesti useissa eri maissa.
Pärinää oli saatava
Palataan hetkeksi aikaan, jolloin Suomessa ei ollut vielä ajettu yhtäkään kilpailua ruohonleikkureilla.
Reilu 15 vuotta sitten Patrik Lindahl etsi uutta harrastusta moottoriurheilun parista. Aiemmin hän oli jo toiminut mekaanikon roolissa Formula offroadissa ja kiihdytyskilpailuissa. Nyt kuitenkin etsinnässä oli joku halvempi harrastus.
– Formula offroad ja kiihdytyskilpailut ovat semmoisia lajeja, joihin kenelläkään normaalilla ihmisellä ei ole ikinä varaa, sanoo Lindahl.


