Tässä ovat keskustan EU-kapinallisten Hannu Hoskosen ja Tuomas Kettusen rangaistukset

Keskusta käsitteli Hoskosen ja Kettusen asemaa – molemmat selvisivät varoituksella 4:29
"Kova ratkaisu" – katso ryhmäjohtaja Antti Kurvisen kommentit videolta!

Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen menettää paikkansa eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi Hoskonen ja kansanedustaja Tuomas Kettunen saavat eduskuntaryhmältään varoituksen EU-elpymispakettia vastaan äänestämisestä.

Keskustan eduskuntaryhmä on puheenjohtajansa Antti Kurvisen mukaan rangaistuksista yksimielinen.

– Politiikassa on edelleen pelisääntöjä. Vaikka näiden jarrutuskeskusteluiden ja muun shown jälkeen tuntuukin, että politiikassa ei ole enää mitään sääntöjä ja yhteispeliä, se ei pidä paikkaansa, Kurvinen sanoo.

Kurvisen mukaan rangaistukset eivät liity vain eiliseen äänestykseen, vaan myös viime talven ja syksyn tapahtumiin ja käyttäytymiseen.

Kurvinen ei tarkemmin täsmennä, mitkä tapahtumat asiaan ovat vaikuttaneet, mutta oletettavasti kyse on ainakin Hoskosen päätöksestä äänestää ryhmäpäätöksen vastaisesti ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.) epäluottamusta joulukuussa.

Kansanedustaja Kettunen kommentoi medialle tyytyvänsä ryhmän päätökseen. Muuta kommentoitavaa hänellä ei aiheesta ole.

"Eduskuntaryhmä antaa hyvin harvoin varoituksia"

MTV Uutisten tietojen mukaan keskustan eduskuntaryhmässä kaavailtiin alun perin jopa Hoskosen erottamista ryhmästä määräajaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kurvisen mukaan ratkaisu on joka tapauksessa kova.

– Eduskuntaryhmä antaa hyvin harvoin varoituksia. Kova ratkaisu on myöskin se, että valiokunnan puheenjohtajan tehtävä vaihtuu.

Suomen eduskunta hyväksyi eilen elpymispaketin äänin 134–57. Tyhjää äänesti kaksi ja poissa oli kuusi kansanedustajaa.

Hoskonen ja Kettunen olivat ainoat hallituspuolueiden kansanedustajat, jotka äänestivät pakettia vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat