"Tarkoittaisi voimakasta nousua kalan hinnassa" – tällaisia vaikutuksia silakkakiellolla olisi, jopa Suomen huoltovarmuus uhattuna

EU-komissio kieltämässä silakan kalastuksen 1:57
Näin Luonnonvarakeskus kommentoi EU:n esitystä silakan kohdennetun kalastamisen kieltämisestä.

EU-komission kaavailema esitys silakan kohdennetun kalastuksen kieltämisestä Suomen lähivesillä on herättänyt paljon närkästystä ja huolta. 

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) tyrmäsi aiemmin keskiviikkona esityksen täysin. Hän kuvaili esitystä suhteettomaksi ja kohtuuttomaksi. Jos ehdotus toteutuisi, silakan kohdennettu kalastus kiellettäisiin vuonna 2024 Suomen lähivesillä kokonaan ja lohen kalastus kiellettäisiin Ahvenanmaan-Merenkurkun välillä. 

Essayahin mukaan komission esitys poikkeaa tieteellisistä perusteista, joilla EU:n kalastuspolitiikkaa yleensä ohjataan. 

– Kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES:n näkemys on tässä sivuutettu. Heidän mukaansa silakankalastusta voidaan jatkaa sekä Pohjanlahdella että Itämeren pääaltaalla, Essayah sanoi STT:lle.

MTV Uutisten haastattelema Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jari Raitaniemi on ministerin kanssa samoilla linjoilla. ICES esitti kalastuskiintiöksi Pohjanlahdelle 48 000 – 63 000 tonnia. 

– Eli valtava ero siihen, että olisi kalastuksen täyskielto. 

– Kovin yleistä ei ole, että komissiossa on muutettu noin olennaisesti kansainvälisen neuvoston antamaa neuvonantoa, hän huomauttaa.

"Kalastus menisi poikki"

EU:n komission mukaan silakan kalastuksen lopettaminen ensi vuodeksi on välttämätöntä. Pohjanlahden silakan määrä on pudonnut alle kestävän kannan, ja ilman rajoituksia määrä todennäköisesti vähentyisi entisestään ensi vuonna, komissio perustelee tiedotteessa.

Komission esitykset eivät yleensä toteudu sellaisenaan, sillä jäsenmaiden ohella myös EU-parlamentti ottaa asiaan kantaa EU:n yhteispäätösmenettelyssä. Raitaniemi toivoo kovasti", että ICES:n suositus astuisi voimaan täyskiellon sijaan. 

Läpi mennessään ehdotus saattaisi vaikuttaa jopa Suomen huoltovarmuuteen.

– Aika lailla kalastus menisi poikki, Raitaniemi sanoo.

Raitaniemi huomauttaa, että suomalaisen kalan saanti kaupoissa vähenisi olennaisesti.

– Kalan hinnalle tämä tarkoittaisi voimakasta nousua. 

Essayahin mukaan eduskunnan suuri valiokunta lyö ensi viikolla lukkoon Suomen kannan asiassa, kun eduskunta palaa istuntotauoltaan. Hän arvioi, että kalastusasia on esillä EU:n maatalousministerien kokouksessa lokakuussa.
 

Juttua muokattu 1.9. kello 16.45: Jutun alussa olevalta videolta on poistettu arkistokuvaa, jossa ongittuja silakoita käsiteltiin mahdollisesti eläinsuojelulain vastaisesti.

 

Lue myös:

    Uusimmat