Tärkeät urheilulähetykset maksuttomiksi

Valtioneuvoston asetus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tärkeitä urheilukisoja pitäisi näyttää Suomessa.

Suurien suomalaisille tärkeiden urheilukilpailujen televisiointeja ei voi sijoittaa maksukanaville.

Tänään annetulla valtioneuvoston asetuksella säädetään, että maksuttomina katsottavat lähetykset ovat kesä- ja talviolympialaiset, miesten jalkapallon MM- ja EM-kisojen tärkeimmät ottelut, miesten jääkiekon MM-kilpailujen suomalaisottelut, pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut ja yleisurheilun MM-kilpailut.

Kyseiset tv-lähetykset luokitellaan yhteiskunnallisesti merkittäviksi, joten ne on välitettävä Suomen alueella siten, että merkittävä osa yleisöstä voi seurata niitä maksuttomilta kanavilta. Yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien listan laatiminen perustuu EU:n televisiodirektiiviin.

Asetus ei tarkoita sitä, että näitä kisoja pitäisi näyttää Suomessa. Liioin sillä ei ole suuria vaikutuksia tapahtumien lähetysoikeuksien markkinoihin Suomessa.

Valmistelun aikana keskusteltiin myös naisten arvoturnauksien ja paraolympialaisten lisäämisestä listalle. Näitä tapahtumia ei kuitenkaan otettu mukaan, koska ne eivät ole herättäneet yhtä suurta kiinnostusta eikä niillä ole ollut yhtä laajaa katsojakuntaa kuin listalla olevilla tapahtumilla.

Asetus tulee voimaan maaliskuun alusta, eikä se vaikuta televisiokanavien jo hankkimiin lähetysoikeuksiin.

Asetus sopii MTV3:lle

MTV3:lla ei ole mitään näiden lajien listausta vastaan. MTV3:lle koko kysymys ei kanavajohtaja Jukka Raatikaisen mukaan ole mitenkään ajankohtainen. Yleisradiolla on listalta löytyvien lajien televisioinnista pitkät sopimukset.

-Selvää on, että Yleisradio suojelee tällä omaa reviiriään.

Canal+:n silmin listalle on otettu mukaan ihan sopivat lajit. Viestintäpäällikkö Petra Olamo kertoo, että koska maksu-tv:n toiminta perustuu pitkäaikaisiin tilauksiin, kanava on kiinnostunut sarjamuotoisista urheilulajeista kuten jalkapallon valioliigasta ja jääkiekon SM-liigasta.

-Canal+ ei ole kiinnostunut yksittäisten kansainvälisten isojen urheilutapahtumien esitysoikeuksista. Ne eivät ole maksu-tv:lle liiketaloudellisesti järkeviä.

Lista vaikuttaisi kanavaan lähinnä silloin, jos Suomen jalkapallon A-maajoukkue pääsisi EM-kisojen finaaliin. Canal+:lla on yksinoikeus EM-karsintaotteluihin, mutta lopputurnausta sillä ei olisi oikeutta näyttää, jos Suomi olisi siinä mukana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat