Tapahtuma-alan patoutunut kysyntä on purkautumassa – nyt alaa kalvaa työvoimapula

Tapahtuma-alan yrittäjät kyllästyivät odotukseen ja ottivat käyttöön vapaaehtoisen koronatodistuksen 2:04
Uutisjuttu elokuulta: Tapahtuma-alan yrittäjät kyllästyivät odottamaan ja ottivat itse käyttöön vapaaehtoisen koronatodistuksen.

Koronarajoitusten purkaminen syksyn aikana mahdollistaa tapahtuma-alan elpymisen yli puolitoista vuotta jatkuneen syvän kriisin jälkeen, kertoo tapahtumaelinkeinon valtakunnallinen keskusjärjestö Tapahtumateollisuus.

Rajoituksista luovuttaessa tapahtuma-alan patoutuneen kysynnän ennakoidaan purkautuvan nopeasti. Tapahtumateollisuuden mukaan erityisesti yritystapahtumien osalta on jo marras-joulukuulle kasvavaa kiinnostusta.

Järjestö pitää tärkeänä edistysaskeleena sitä, että hallituksen päivitetyssä hybridistrategiassa rajoituksista luopumiselle annetaan selkeä tavoite ja aikataulu. Tapahtumateollisuuden mukaan hallituksen linjaukset tuovat edellytyksiä sille, että asiakkaat uskaltavat tehdä ostopäätöksiä ja alan yritykset voivat suunnitella tulevaa.

Tapahtuma-alalla on koronarajoitusten jäljiltä kuitenkin merkittävä työvoimapula.

–  Pitkän koronakriisin ja sulkujen seurauksena alalta on poistunut suuri määrä yrityksiä ja työntekijöitä, ja tapahtumapalveluiden saatavuudesta voi tulla paikoittain pulaa, kertoo tiedotteessa Tapahtumateollisuuden johtaja Kati Kuusisto.

Tapahtumateollisuus ennakoi työvoimapulan pahenevan entisestään syksyn aikana.

Lue myös:

    Uusimmat