Tampereen Nekalan surmatut joutuivat uhreiksi sattumalta

Tampereen Nekalassa palaneesta talosta löydetyt isä ja poika valittiin uhreiksi sattumalta. Poliisi ei tiedä surmien syytä.

Tampereen Nekalassa elokuussa palaneesta talosta surmattuna löydetyt isä ja poika näyttävät joutuneen väkivallan uhreiksi sattumalta.

Poliisi esitutkinnan perusteella murhasta ja tuhotyöstä epäillyt tekijät kohdistivat väkivallan heille täysin tuntemattomiin henkilöihin ilman mitään surmatekoja selittävää syytä.

Poliisin mukaan väkivalta on ollut poikkeuksellisen aggressiivista ja pitkäkestoista ja se ylittää selvästi tavanomaisissa henkirikoksissa käytettävän väkivallan rajan. Teko on lisäksi kohdistunut käytännössä kahteen lähes puolustuskyvyttömään mieheen.

Poliisi tutkii rikoksia kahtena murhana ja tuhotyönä.

Pelastuslaitoksen savusukeltajat löysivät 21.8.Nekalantie 56 B-rapun ensimmäisen kerroksen huoneistosta kaksi mieshenkilöä menehtyneinä. Ulkoisten vammojen perusteella miehet olivat joutuneet henkirikoksen uhreiksi ennen palon syttymistä huoneistossa.

Henkirikoksista epäillään neljää nuorehkoa noin 20-vuotiasta miestä, jotka ovat edelleen vangittuina Tampereen käräjäoikeuden päätöksellä epäiltyinä todennäköisin syin kahdesta murhasta. Epäillyt ovat kotoisin Tampereen seutukunnalta. Epäillyt otettiin kiinni 18.09.2007.

Asia siirtyy syyttäjän syyteharkintaan vielä kuluvalla viikolla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat