Tämä valtion tilaama kymppitonnien hintainen video hyllytettiin – johtaja kommentoi hukkaan mennyttä rahaa

Valtion tilaama kiitosvideo hyllytettiin maskien takia keväällä – näin johtaja kommentoi hukkaan valunutta suurta summaa 2:08
STM halusi keväällä hyllytettäväksi, koska sillä esiintyy ihmisiä, joilla on kasvomaskeja – näin valtioneuvoston viestintäjohtaja kommentoi tapausta.

Valtioneuvoston kanslian tilaama video hyllytettiin sillä näkyvien kasvomaskien vuoksi. 

Yhteiskunnan eri toimijoille suunnattu kiitosvideo tilattiin huhtikuun alkupuolella. IL:n mukaan video tilattiin Aku Louhimiehen ja Andrei Alénin tuotantoyhtiöltä ja työstettiin hyvin nopealla aikataululla, vain muutamassa päivässä.

Videon valmistuttua sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ärähti. Videota ei voinut julkaista, koska sillä esiintyi useita ihmisiä kasvomaskit yllään. Suomessa ei vielä tuolloin ollut annettu yleisesti kasvomaskisuositusta.

Katso hyllytetty video ylhäältä.

Videon hyllyttämiseen johti "normaali keskustelu" viestintäjohtajien koordinaatiokeskusteluissa, kertoo viestintäjohtaja Päivi Anttikoski valtioneuvoston kansliasta MTV Uutisille. Keskusteluja järjestettiin poikkeusolojen aikana joka päivä.

– Kävimme siellä läpi tätä Suomi toimii -kampanjaan tilattua kiitosvideota. Siinä yhteydessä STM:n viestinnän toiveesta tultiin siihen tulokseen, että kuvataan siihen joitain kohtauksia uusiksi, Anttikoski sanoo.

Suomi toimii on huoltovarmuuskeskuksen ja turvallisuuskomitean rahoittama valtion henkisen kriisinkestävyyden kampanja, joka aloitettiin koronakevään poikkeusolojen alussa, Anttikoski selventää. Hyllytykseen päätynyt video oli ensimmäinen kampanjaan tilattu video.

– Silloin haluttiin kiinnittää huomio niihin ihmisiin, jotka pyörittivät yhteiskuntaa poikkeusolojen aikana.

Viisinumeroinen summa hukkaan

Alkuperäisellä hankinnalla oli Anttikosken mukaan hintaa 20 000 euroa ja uusintakuvauksilla 17 000 euroa. Ainakin siis reilu kymppitonni veronmaksajien rahoja on oletettavasti valunut kankkulan kaivoon.

Miten kommentoit verovarojen hukkaamisesta syntynyttä mahdollista mielipahaa?

– Mielestäni on todella ikävää, että tässä on jouduttu käyttämän ylimääräistä rahaa, jota ei ole muutenkaan kovin paljoa, Anttikoski harmittelee.

– On erittäin ikävää, että menee ylimääräistä rahaa, mutta otamme tietenkin tästä opiksi, että tällaisia tilanteita ei enää pääse syntymään. Eikä niitä ole tämän yhden tapauksen jälkeen syntynytkään

Alla korjattu versio videosta.

Valtion tilaama video hyllytettiin maskien vuoksi – tässä korjattu versio 0:55

Näin muutoksia vaatinut STM kommentoi

STM:n viestintäjohtajana keväällä toiminut Riikka Nurmi ei suoraan sano STT:lle, halusiko STM kieltää videon käyttämisen tai esittikö STM selkeän pyynnön siitä, ettei maskeja saa videossa näyttää.

Nurmen mukaan koronaviestinnästä, videon sisällöstä ja mahdollisista muutostarpeista käytiin viestintäjohtajakokouksessa keskustelua.

– Maskeista käytiin keskustelua, että onko niitä syytä näkyä ja missä määrin, kun ei ollut päätöstä siitä, lähdetäänkö maskeja suosittelemaan vai ei, hän sanoi STT:lle.

Nurmen mukaan Anttikosken vetämässä kokouksessa haettiin yhtenäistä linjaa siitä, millä tavalla maskiasioista viestitään. Vielä huhtikuussa ei ollut maskisuositusta, joten Nurmen mukaan pohdittiin, voiko videoihin tuoda maskeja, jos niistä ei ole suositusta. Hän painottaa, ettei kyseessä ole STM:n tilaama video.

– Se ei ole STM:n video, niin STM ei voi tehdä päätöstä siitä videosta. Se on VNK:n tilaama video, ja VNK on päätynyt tilaamaan siihen muutokset, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat