Tämä ruokavalio pidentää ikää, ehkäisee sairauksia ja on hyväksi myös aivoille

Terveelliseksi tiedetty Välimeren alueen perinteinen ruokavalio ehkäisee muun muassa sydänsairauksia ja aivohalvauksia. Tuoreen tutkimuksen perusteella se saattaa myös vähentää pienten aivoverisuonten vaurioita ja siten mahdollisesti dementiaa ja muita hermoston sairauksia.

Yhdysvaltalaistutkijat julkaisivat havaintonsa Archives of Neurology -lehdessä, ja ne perustuvat tuhannen keskimäärin 72-vuotiaan aivojen magneettikuvauksiin. Osallistujien ruokavalio luokiteltiin sen mukaan miten lähellä se oli perinteistä Välimeren alueen ruokavaliota. Kyseistä ruokavaliota noudattavat syövät runsaasti kalaa, kasviksia, täysjyväviljoja ja oliiviöljyä, käyttävät kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja.

Magneettikuvauksissa paljastui, että koehenkilöiden aivojen valkoisessa aineessa oli sitä vähemmän merkkejä pienten verisuonten vaurioista mitä välimerellisempi heidän ruokavalionsa oli. Erityisesti tämä havaittiin osallistujilla, joiden ruoassa oli runsaasti yksittäistyydyttymättömiä rasvoja ja vähemmän tyydyttyneitä, ns. kovia rasvoja.

Yhdysvaltalaisten havainnot ovat mielenkiintoisia, mutta vielä ei ole varmaa mikä merkitys niillä on käytännössä. Aivojen valkean aineen muutokset voivat myös johtua monesta seikasta, ja usein niitä todetaan normaalin ikääntymisen myötä. Tämän takia tuloksista on vaikea erottaa, mikä osuus ruokavaliolla on näissä muutoksissa.

Uutispalvelu Duodecim

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat