Tämä kertoo kaiken nuorten MM-kisojen "kuplasta" – joukkueiden hotellilla vietettiin häitä: "Mitä helvettiä tämä on?"

Kesken turnauksen peruuntuneiden nuorten MM-kisojen hotellioloista on noussut laajaa kritiikkiä niin Ruotsin kuin Suomen maajoukkueenkin leireistä. Ruotsalaislehti Aftonbladet on haastatellut Juniorkronorin pelaajia, jotka ovat hämmästelleet olosuhteita.

Nuorten MM-kisojen ympärillä ei viime vuodesta poiketen ollut niin sanottua kuplaa, jossa turnaukseen osallistuneet urheilijat ja muut toimijat elivät. Kuplan sijaan Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ja kanadalaiset kisajärjestäjät käyttivät olosuhteista termiä "special environment" eli erityinen ympäristö.

Tiiviistä testauksesta ja muista hygieniaratkaisuista huolimatta joukkueet asuivat hotelleissa, joissa asui normaaliin tapaan myös muita vieraita.

Niinpä MM-kisojen peruuntumisen yhteydessä on vaikea puhua varsinaisesti kuplan pettämisestä, koska sellaista ei koskaan ollutkaan.

Albertan Red Deerissä alkulohkopelejään pelanneen Ruotsin maajoukkueen riveissä olosuhteet hotellilla aiheuttivat ihmetystä.

Kaikkein hämmentävin tieto lienee se, että Ruotsin joukkueen asuttamassa hotellissa joko järjestettiin tai oltiin järjestämässä MM-kisojen aikaan noin sadan ihmisen vahvuisia hääjuhlia. Aftonbladetin mukaan juhlat pidettiin.

– Ei hotellilla oikeastaan ole ollut kuplaa. Meidän joukkueemme ei ole voinut oikein muuta kuin istua huoneissamme, mutta ihmiset ovat kulkeneet hotellissamme sisään ja ulos. Siellä on jopa hiussalonkeja, joissa ihmiset ovat käyneet, Juniorkronorin hyökkääjä Åke Stakkestad kertoi Aftonbladetille.

Ihmiset kulkivat ilman maskeja

Ruotsin joukkue majoittui samassa hotellissa kuin Yhdysvaltojen joukkue, jossa todettiin alkuviikosta kaksi positiivista koronavirustapausta.

– Olen ollut hämmästynyt siitä, miten helppoa hotelliin on tulla. On pettymys, että järjestelyt eivät olleet tarpeeksi tarkkoja, Stakkestad sanoi.

Myös puolustaja Simon Edvinsson kertoi Aftonbladetille näkemästään.

– Olemme nähneet ihmisten kulkevan edestakaisin ilman maskeja, ja jo kun saavuimme hotellille, sitä ajatteli, että mitä helvettiä tämä on, Edvinsson kuvaili.

Suomen joukkue majoittui turnauksen toisella kisapaikkakunnalla Edmontonissa, jossa sielläkin hotelli oli myös muiden vieraiden käytössä.

Albertassa järjestetyt kisat päätettiin keskeyttää, kun pelaajia kolmesta eri joukkueesta oli antanut positiivisen koronanäytteen.

TSN:n Bob McKenzien mukaan turnauksen aikana myös peräti viisi erotuomaria oli antanut positiivisen testituloksen.

Lue myös:

    Uusimmat