Mainos

Talvinen sää voi jatkua etelässä yli pääsiäisen

Etelä-Suomeen satava lumi saattaa sulaa pois vasta pääsiäisen jälkeen. Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Suomeen on saapumassa loppuviikosta uusi kylmän ilmamassan alue.

Pitkäperjantain vaiheilla lunta voi sataa vielä lisääkin.

Erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Hämeenlinnassa on pyryttänyt yön aikana reippaasti lunta. Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingissä on satanut yön aikana lunta kymmenisen senttiä.

Lumisateiden lisäksi varsinkin idässä on mitattu kovia pakkaslukemia. Aamulla esimerkiksi Joensuussa oli 19 astetta pakkasta.

Ajokeli on Uudellamaalla erittäin huono. Huono keli vaivaa autoilijoita myös Etelä-, Länsi- ja Keski-Suomessa.

Iltapäivän ja illan aikana lumisateiden odotetaan siirtyvän Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan.

Muualla Suomessa ajokeli on tänään normaalin talvikelin mukainen.

Satunnaiset lumipyryt eivät ole huhtikuussa etelässä mitenkään poikkeuksellisia. Päivystävä meteorologi Henri Nyman pitää kuitenkin melko harvinaisena, että kylmä jakso jatkuu näin pitkään.

– Hyvin talvista, tosin sillä erolla, että aurinko paistaa ja valoa riittää, Nyman lohduttaa.

Pohjois-Suomessa puolestaan lämpötilat pysyvät tasaisen kylminä. Lumisateita on pohjoiseen luvassa näillä näkymin torstaina.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.