Takuu-Säätiöltä takauksia viime vuonna 50 miljoonaa markkaa

Takausten määrä kasvoi vuodessa 41 prosenttia. Takausten yhteissumma vuoden lopussa oli 162 miljoonaa markkaa.

Takuu-Säätiön takausten avulla on järjestelty yli neljännesmiljardin määrästä yksityisvelallisten lainoja. Säätiö oli viime vuoden loppuun mennessä saanut 3096 hakemusta velkojen vapaaehtoiseksi järjestelemiseksi. Myönteisiä takauspäätöksiä säätiö on tehnyt 2089.

Takuu-Säätiö on myöntänyt takauksia velkojen järjestelyn helpottamiseksi vuodesta 1995 lähtien. Ideana on, että takauksen saatuaan velallinen yhdistää useammassa paikassa olevat velkansa yhdeksi halpakorkoiseksi saneerauslainaksi, joka räätälöidään hänen maksukykynsä mukaiseksi.
Velallinen hoitaa lainaa normaalin pankkilainan tapaan pankin kanssa tehdyn takaisinmaksuohjelman mukaisesti. Laina-aika on maksimissaan kahdeksan vuotta.

Velalliset ovat tähän mennessä lyhentäneet säätiön takaamia lainoja yli 26,5 miljoonaa markkaa, ja säätiö on puolestaan joutunut maksamaan takauksiaan 3,3 miljoonaa markkaa. Luottotappiot ovat olleet noin 2 prosenttia myönnettyjen takausten määrästä, Takuu-Säätiöstä kerrotaan.

Myös sosiaaliluottojen takausta

Säätiö aloitti viime kesäkuun alussa myös sosiaalisten luottojen takaamisen. Hakemuksia ennätti saapua seitsemässä kuukaudessa 370.
Hakijoista 126:lle on myönnetty mahdollisuus sosiaalisen lainan saantiin. Keskimääräinen luotto on ollut 10700 markkaa ja lainojen kokonaismäärä 1400000 markkaa.

Säätiön takaamat sosiaaliset luotot on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille kansalaisille, jotka eivät voi saada toimeentulotukea ja normaaliehtoista pankkilainaa. Sosiaalista luottoa voi saada vaikkapa kotitalouskoneiden tai silmälasien hankintaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat