Takaa-ajetulla Audi-miehellä kuumottava kahden pysähdyksen taktiikka – katso, kuinka karkuri kurvaa tankille kesken paon
Yhdysvalloissa poliisia paennut kuljettaja päätti jatkaa matkaansa keinolla millä hyvänsä ja otti riskin kiinnijäämisestä pysähtymällä tankkaamaan kesken takaa-ajon. Vieläpä kahdesti.
Poliisi sai tiistaina ilmoituksen rautakaupassa varkaissa käyneestä miehestä. Los Angelesin liepeillä sijaitsevasta Home Depot -myymälästä oli lähtenyt tavaraa kantoon kassan ohi, ja pitkäkyntinen oli poistunut paikalta mustalla Audilla.
Pian tapahtuman jälkeen poliisi sai havainnon tuntomerkkejä vastaavasta ajoneuvosta ja yritti sen pysäyttämistä. Kuljettaja ei kuitenkaan ollut yhteistyöhaluinen, vaan lähti karkuun.
Seurauksena oli yli kaksi tuntia kestänyt takaa-ajo, jonka aikana paennut kuljettaja vaaransi muuta liikennettä ajamalla holtittomasti.
Kuljettaja ei ollut ilmeisesti varautunut näin pitkään pakomatkaan, sillä hän pysähtyi huoltoasemalle tankkaamaan peräti kahdesti pitkän takaa-ajon aikana. Ilmeisesti ensimmäisellä kerralla virkavalta saavutti hänet ja tankkaaminen jäi puolitiehen, joten tarve oli vielä toiselle pysähdykselle.
Vaarallinen kaahailu päättyi lopulta, kun poliisi päätti luopua takaa-ajosta ja Audi kurvasi parkkihalliin kadoten tilannetta seuranneen poliisihelikopterin näkyvistä. Kuljettajaa ei ole tiettävästi tavoitettu.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää