Jalkapallon EM-kisojen A-lohkossa kohtaavat keskiviikkona Portugali ja Tshekki, kaksi kisat voitokkaasti avannutta joukkuetta. Voitto ja nousu kuuteen pisteeseen tietäisi kummalle tahansa suurta harppausta kohti lohkovoittoa.
- Tshekki pelaa normaalisti iloista ja hyökkäävää peliä. Keskikentän kapellimestarin Tomas Rosickyn puuttuminen on joukkueelle kuitenkin kova kolaus, vaikka puhutaankin, että sota ei yhtä miestä kaipaa, MTV3:n jalkapalloasiantuntija, Huuhkajien keskikenttämies Teemu Tainio kertoo.
Rosickyn pois jääminen varmistui jo ennen kisoja. Tshekin viimeistelyvastuu lepääkin nyt uraansa lopettelevan jättiläisen Jan Kollerin ja arvokisoissa maalijyvänsä löytävän Milan Barosin harteilla.
- Barosilla on seurajoukkueissa jääneet maalisaldot yllättävän vähiin, eikä hän ole ikinä oikein löytänyt paikkaansa. Baros on kertaalleen voittanut EM-turnauksen maalikuninkuuden, mutta vanhoilla meriiteillä ei enää voi ratsastaa. Koller on puolestaan takuutuote. Hän on erinomainen target-pelaaja, Tainio sanoo.
Kollerin ja Barosin onkin puuhattava maaleja, mikäli Tshekki haluaa elätellä toivoa Portugalin päänahasta. Ensimmäisessä ottelussaan Portugali piti maalinsa puhtaana, mutta Tainio näkee tilanteen muuttuvan jatkossa.
- Portugali tulee päästämään maaleja. Suurin kysymys on se, kuinka paljon he pystyvät niitä tekemään. Cristiano Ronaldo mätti maaleja Englannissa, mutta EM-kisoissa se ei toistu, Tainio uskoo.
Katso Netti-tv:stä Tainion näkemykset:
(MTV3)
