Mainos

Syytesuojan menettänyttä Sarkozya kovisteltiin vaalirahoituksesta

Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy on joutunut tänään selittelemään oikeudessa vuoden 2007 vaalirahoitukseen liittyviä epäselvyyksiä.

Sarkozylta kysyttiin asiasta nyt ensimmäisen kerran, sillä hän menetti syytesuojansa hävittyään presidentinvaalit keväällä.

Sarkozyn epäillään ottaneen laitonta vaalirahoitusta Ranskan rikkaimmalta naiselta, kosmetiikkajätti L'Orealin perijättäreltä Liliane Bettencourtilta. Lisäksi nyt 90-vuotiaan Bettencourtin väitetään olleen tuolloin liian heikossa kunnossa ymmärtääkseen mitä tapahtui.

Bettencourt-tutkinta koskee noin neljää miljoonaa euroa.

Sarkozy on kieltänyt kaikki väärinkäytökset. Asian esilläolo saattaa kuitenkin vaikeuttaa hänen mahdollista poliittista paluutaan. On arveltu, että Sarkozy voisi olla mukana seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2017.

Ex-presidentin puolueessa kuohuu

Sarkozy esiintyi oikeudessa samaan aikaan, kun hänen oikeistolainen UMP-puolueensa on myllerryksessä. Äänestys puolueen johtajasta johti alkuviikosta kaaokseen, kun ehdokkaat syyttivät toisiaan vilpistä. Johtoon valittiin lopulta 98 äänen erolla Jean-Francois Cope.

Vaalit hävinnyt ex-pääministeri Francois Fillon kiisti edelleen tuloksen. Hän vaati toista ex-pääministeriä Alain Juppea väliaikaiseksi johtajaksi, kunnes kriisi saadaan selvitettyä.

Cope syytti torstaina Fillonia huonoksi häviäjäksi ja torjui ehdottomasti Juppen välittäjän roolin. Juppe on sanonut tarvitsevansa aikaa miettiä pyyntöä ryhtyä väliaikaiseksi johtajaksi.

Juppe myös sekoitti muutenkin mutkikasta tilannetta ilmoittamalla tänään, että vaalisotkua selvittämään pitäisi perustaa hänen johtamansa erityinen elin. Siihen tulisi jäseniä molempien puheenjohtajaehdokkaiden ryhmästä sekä sellaisia edustajia, joilla ei olisi kytköksiä kumpaankaan leiriin.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.