Syy huonoon uneen voi piillä ruokavaliossasi – yksi olennainen muutos auttaa

6:23
Tiesitkö? Näin merkittävästi uni vaikuttaa terveyteesi.

Paljon lisättyjä sokereita ja niin sanottuja huonoja hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio voi olla yksi unettomuuden aiheuttaja naisilla. Ruokavaliomuutokset voisivatkin auttaa paitsi unettomuuden ehkäisyssä myös sen hoidossa, tuoreet tutkimustulokset vihjaavat.

Tulosten perusteella unettomuus on yleisempää naisilla, joiden ruokavaliossa on paljon lisättyjä sokereita, tärkkelystä ja vaaleaa prosessoitua viljaa. Tällaista ruokavaliota noudattavat myös alkoivat kärsiä unettomuudesta seurannan aikana muita todennäköisemmin.

Uniongelmia oli muita vähemmän naisilla, jotka söivät säännöllisesti hedelmiä, kasviksia, täysjyväviljoja ja muita ruokia, joissa on runsaasti ravintokuituja.

Jos yhdysvaltalaistutkijoiden havainnot varmistetaan lisätutkimuksissa, unettomuuden kanssa kamppailevat voisivat saada apua ruokavalion muutoksista. Huonojen hiilihydraattien vähentäminen ja niiden korvaaminen täysjyväviljalla ja kuitupitoisilla ruoilla on muutenkin hyväksi terveydelle.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä. Siihen osallistui 78 000 vaihdevuodet ylittänyttä yhdysvaltalaisnaista, joiden ruokavalio ja unettomuusoireet kartoitettiin tutkimuksen alussa sekä kolmivuotisen seurannan päätteeksi.

Copyright Duodecim 2020. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja