Synnytyksen jälkeiset kolme kuukautta vaikeaa aikaa tuoreille äideille – näin moni tuntee olonsa ahdistuneeksi
Haastattelututkimuksen mukaan noin 40 prosenttia 18–34-vuotiasta naisista tuntee olonsa ahdistuneeksi tai masentuneeksi kolmen ensimmäisen kuukauden aikana synnytyksensä jälkeen. Asiasta uutisoi muun muassa Daily Mail ja Yahoo.
Synnytyksen jälkeistä masennusta on tutkittu viime vuosina sen eri kulmista. Vastasyntyneen lapsen äidin lisäksi myös isien on todettu kokevan samankaltaista synnytyksen jälkeistä masennusta, eikä brittitutkimuksen mukaan isien mielenterveydestä huolehdita riittävällä tasolla.
Mitä naisiin tulee, tutkimustulosten valossa on todettu, että yli puolet synnyttäneistä naisista kokevat olonsa masentuneeksi muutaman päivän ajan heti synnytyksen jälkeen.
Jopa 10–15 prosenttia naisista kärsii pitkäkestoisemmasta masennuksesta. Pahimmassa tapauksessa masennus voi pitkittyä jopa vuosikymmenen mittaiseksi masentavaksi aikakaudeksi.
Daily Mailin uutisoima haastattelututkimus ei tuo auringonpaistetta tähän risukasaan. Tulokset osoittavat, että jopa noin 40 prosenttia 18–34-vuotiaista äideistä kärsii masennuksen oireista ensimmäisen kolmen kuukauden ajan synnytyksen jälkeen.
Luku oli huomattavasti suurempi, kun äitejä tarkasteltiin suuremmalla ikähaarukalla: lähes 60 prosenttia alle 45-vuotiaista naisista ilmoitti tuntevansa ahdistusta tai kokevansa itsensä masentuneeksi heti synnytyksen jälkeen.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 1 200 naista, joista 900 oli äitejä. Tutkimus toteutettiin Floridassa, Orlando Health Winnie Palmer -nimisessä sairaalassa.
Masennus on monen asian summa
Uskotaan, että tuoreiden äitien apea mieli johtuu osiltaan siitä, että äiti haluaa asettaa vastasyntyneen vauvan tarpeet omiensa edelle.
Vajaa 40 prosenttia 18–34-vuotiaista nuorista äideistä myönsi, ettei heillä ole tarkkaa kuvaa siitä, miten he voivat tuoreina äiteinä pitää huolta terveydestään ja hyvinvoinnistaan.
Kolmannes tutkimukseen osallistuneista naisista kertoi, että raskauden ja synnytyksen aikaansaamat muutokset kehossa aiheuttavat heissä epävarmuutta.
Moni nainen luetteli mieltä painaviksi asioiksi myös synnytyksen jälkeiset kivut, epänormaalin ja pitkäkestoisen verenvuodon sekä imetysongelmat.
Myös sosiaalinen paine ja oletukset siitä, millainen on hyvä äiti, kasasivat tuoreille äideille kohtuuttoman suuria paineita.
Masennusta voi ja kannattaa hoitaa
Synnytyksen jälkeisen masennuksen mahdollisia syitä:
- Tiedon puute
Moni nainen ei tiedä, miten huolehtia omasta terveydestään vauva-arjen keskellä.- Sosiaalinen paine
- Vertaistuen puute
Moni kokee häpeää ja syyllisyyttä, eikä siksi uskalla hakea apua.- Hormonitoiminnan muutokset
- Kehon muutokset
Esimerkiksi painonnousu, raskausarvet, jalkojen ja/tai nenän suureneminen, epämääräinen vuoto, imetysongelmat- Aiempi masennus tai muu psykiatrinen sairaus
Tohtori Megan Gray peräänkuuluttaa vertaistuen voimaa. Kun tuoreet äidit jakavat raskauden ja synnytyksen aikaisia sekä niiden jälkeisiä kokemuksiaan, he huomaavat, etteivät ole ongelmiensa tai ajatuksiensa kanssa yksin.
Myös terveysalan ammattilaisten apu kannattaa ottaa vastaan tarvittaessa. Alan ammattilaiset auttavat mielellään tuoreita äitejä sopeutumaan kaikkiin synnytyksen jälkeisiin fyysisiin ja henkisiin muutoksiin.
Tohtori Gray myös toivoo, että lääkäreiden ja kätilöiden koulutuksessa otetaan tulevaisuudessa tarkemmin huomioon synnytyksen jälkeiset kriittiset kuukaudet sekä lapsen että äidin hyvinvoinnin takaamiseksi.
Lähde: Daily Mail, Yahoo, Rediff
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Uusimmat
-
15:02
Suomen karmealla alulla kallis hinta: Ruotsi marssi maailmanmestaruuteen
-
14:55
Roman, 8, loukkaantui ja paloi vakavasti Venäjän ohjusiskussa – nyt hän käy tanssikilpailuissa ja soittaa harmonikkaa
-
14:50
Yksi muutos elintavoissa voi tuoda jopa 10 vuotta lisää elinikää
-
14:39
Epäilty tappo Nokialla – poliisi tutkii
-
14:34
Pariskunnan riidoilla täysin sama lopputulos 1,5 vuoden välein: Koira puri päihtynyttä, uhkaavasti käyttäytynyttä vaimoa
-
14:29
Libanonin Hizbollah ilmoitti laukaisseensa lennokkeja Israelin komentopaikkaa kohti – MTV seuraa sotaa
-
14:26
Antti Tuisku pinkaisi kovan ajan täysmaratonissa – somessa ylistetään: "Olet sie mahoton"
-
14:05
Venäjän Lavrov kertoi, mihin Wagner-sotilaat ovat päätyneet – MTV seuraa sotaa
-
14:04
Anna Perho kertoo, milloin hänen on ollut vaikeaa sietää itseään: "Pitää mielestäni ihmisen järjissään"
-
13:44
MM-finaalille katastrofaalinen alku! Ruotsi jyräsi Suomen ensimmäisessä erässä – Oona Kauppi Ylelle: "En tiedä, mitä tässä tapahtuu"
-
13:25
Remi Lindholm hiihti uransa parhaan suorituksen maailmancupissa
-
13:17
AKT vahvistaa olevansa mukana torstain jättilakossa – HS: Liitto aikoo pysäyttää bussiliikenteen
-
13:16
Poliisilla uutta tietoa Uudenkaarlepyyn kuolonkolarista
-
13:15
NYT: Suurlähettiläs Mikko Hautala on ottanut Trumpiin yhteyttä
-
12:50
"Miksi en saanut jäädä sinne": Lentoturmasta selvinnyt Sami Saikkonen kertoi mullistavasta taivaskokemuksestaan MTV:lle
-
12:49
Mies kuoli törmättyään autollaan liikenneympyrään Seinäjoella
-
12:37
Tutkimus: Vuokralla asuminen vanhentaa enemmän kuin tupakointi tai lihavuus
-
12:33
Puolaan lähdössä ollut lentokone evakuoitiin Arlandassa
-
12:27
Moottorisahalla kampanjoinut rääväsuu aloittaa presidenttinä Argentiinassa: "Hän on viimeinen toivomme"
-
12:16
Räävitön taklaus päätti liigaottelun – nujakointien sävyttämä lauantai-ilta poiki kurinpidolle käsiteltävää
-
Lataa lisää