Sydäntäsärkevää tekstiä: Kobe Bryant perusteli helikopterin käyttöään ihailtavalla syyllä

Helikopterionnettomuudessa sunnuntaina menehtynyt Kobe Bryant antoi vuonna 2018 haastattelun, jossa hän perusteli helikopterin käyttöään. NBA-koripallotähti ei lentänyt helikopterilla huvin tai statuksen vuoksi, vaan lastensa takia.

Bryant sanoi lentäneensä kaikkialle Los Angelesissa, jotta hän sai minuutteja lisää aikaa käyttöönsä lastensa kanssa.

Bryant oli aiemmin pystynyt hakemaan lapsensa koulusta ja touhuamaan heidän kanssaan – niin että hänellä jäi samalla riittävästi aikaa harjoitteluun. Liikenne alkoi kuitenkin muuttua ruuhkineen "todella, todella huonoksi".

Bryantilta alkoi jäädä väliin aktiviteetteja lasten kanssa, kun hän jumittui liikenneruuhkiin.

– Minun täytyi löytää tapa, miten pystyisin yhä harjoittelemaan ilman että joutuisin tekemään kompromisseja perheen parissa vietetyn ajan kanssa, Bryant kertoi TooFabin mukaan.

– Niinpä aloin katsella helikoptereiden suuntaan. Pystyin asettumaan aloilleni ja takaisin 15 minuutissa.

"Ei, ei ei"

Helikopterilla lentäminen säästi arvokasta aikaa, ja toisinaan tätä oli Bryantille tarjoamassa myös vaimo. Hän ilmoitti ajoittain voivansa hakea lapset. 

– Olin, että ei, ei, ei. Minä voin tehdä sen, Bryant vastasi.

Bryant perusteli tätä sillä, ettei hän aina pysty näkemään lapsiaan muun muassa vietettyjen pelireissujen myötä.

– Haluan käyttää kaikki mahdollisuudet, joina voina nähdä heidät ja viettää aikaa heidän kanssaan – vaikka se olisi 20 minuuttia autossa, Bryant kertoi.

Helikopterionnettomuudessa Los Angelesin piirikunnassa Calabasasissa kuolivat sunnuntaina seitsemän muun uhrin lisäksi Kobe Bryant ja hänen 13-vuotias tyttärensä Gianna.

Bryantin perheeseen kuului Koben, tämän vaimon ja Giannan ohella kolme muuta tytärtä.

Lue myös:

    Uusimmat