Suvi Hartlin pohti lapsuuden surullisia joulumuistojaan – haluaa toimia lapsensa kanssa toisin: "Meillä ollaan turvassa"

Suvi Hartlin tuli julkisuuteen aiemmin missikaunottarena 2:00
Suvi Hartlin oli vuonna 2003 mukana Miss Suomi -kilpailussa, ja se on auttanut häntä uralla.

Radiojuontaja Suvi Hartlinin vanhat joulumuistot saavat hänen kehonsa stressitilaan.

Radiojuontaja Suvi Hartlinin joulut eivät ole aina olleet niin kovin onnistuneita, vaikka tänä vuonna hänen joulunsa olikin hyvä.

– Tärkeimmät kokoontuivat saman katon alle, ja tunnelma oli lämmin. Minulla on kuitenkin vähän kaksipiippuinen fiilis joulusta. Lapsuudessa aattoja vietettiin isossa porukassa, ja aina joku oli kännissä. Sitä seurasi aikuisten ennakoimaton ja pelottava käytös. Toiset ryyppäsivät, toiset rukoilivat heitä lopettamaan, Hartlin kirjoitti Instagramissa 27. joulukuuta.

Kuvia voit selata nuolesta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Hartlin kokee, että aikuisille nuo tilanteet eivät ehkä olleet niin mieleenpainuvia, mutta sen sijaan lapselle ne olivat traumatisoivia.

– Tilanne ei myöskään jätä paljon pelivaraa. Pienestä pitäen sitä oppii olemaan näkymätön tilanteen vaatiessa, aistimaan vaarallisia tunnelmia ja miellyttämään. Hyvin surullisia muistoja, jotka ovat seuranneet minua aina tähän päivään saakka, Hartlin kirjoitti.

Joka joulu nuo muistot yrittävät nostaa Hartlinin mielessä päätään.

– Tunnen, miten stressi kulkee kropan läpi. Vuosi vuodelta muistot kuitenkin laimenevat, ja eniten auttaa se, että päätin aikoinaan hoitaa asiat oman lapsen kanssa täysin toisin. Humala ei kuulu jouluun. Meillä kaikki ovat sovussa ja haluavat toisilleen vain hyvää. On rakkautta ja lupa olla herkkä. Meillä ollaan turvassa, Hartlin kirjoitti.

Hartlin päätti kirjoituksensa toteamalla, että idyllisten joulukuvien taakse voi kätkeytyä monenlaista.

– Toivottavasti sinun aattosi oli sopuisa. Nyt vielä vuoden viimeiset päivät, ja sitten pöytä on taas puhdas, Hartlin päätti.

Hartlin juontaa Radio Novan iltapäiväohjelmaa yhdessä Esko Eerikäisen kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat