Susanna Indrén joutui sairaalahoitoon

Viidakon tähtöset -sarjan toisella kaudella kilpaileva Susanna Indrén joutui jättämään ohjelman maanantaisen tiedotustilaisuuden väliin sairaalareissun vuoksi.

Mystinen sairaus iski näyttelijä Susanna Indrénin viime viikon keskiviikkona, kun raju kuume yllätti naisen.

– Hämmästyin aivan, koska yleensä olen selvinnyt kuumeesta hunajalla ja kuumalla teellä.

– Perjantaina sitten aloin huolestua kunnolla, kun kuume ei millään laskenut, näyttelijätär kertaa.

Lauantaina tilanne oli ajautunut jo niin pahaksi, että Indrén päätti suunnata lääkäriin hakemaan antibiootteja.

– Lääkäri ilmoitti, että saman tien sairaalaan. Tästä ei apteekin antibiooteilla selvitä, vaan on pistettävä lääkettä suoraan suoneen, näyttelijätär muistelee lääkärin komennusta.

– Lääkäri ihmetteli, kuinka olin pystynyt edes ajamaan autolla. Siinä kunnossa ihmiset kuulemma yleensä tilaavat ambulanssin.

Kaiken kaikkiaan naista pidettiin sairaalassa neljän päivän ajan. Nyt Indrén on päässyt kotiin ja vointi on taas hyvä. Töihin näyttelijätär palaa ensi viikolla.

– Sairaalareissusta on selvitty, Indrén kertoo helpottuneena.

Sairaalavisiitistä uutisoi ensimmäisenä 7 päivää -lehti.

(MTV3 - MIRKA MOILANEN)

Lue myös:

    Uusimmat