Poets Of The Fall -bändin laulaja Marko Saaresto ei hyväksy itseltään eikä bändin muilta jäseniltä humalaista esiintymistä.
Viime aikoina on kohuttu useiden suomalaisbändien keikoista ikävillä otsikoilla, kun laulajat ovat esiintyneet huomattavassa humalatilassa. Poets Of The Fall -bändin laulaja Marko Saaresto analysoi alkoholinkäytön vitsauksia vanhan sanonnan avulla.
– Sanotaan, että viina on viisasten juoma. Se on loistava sanonta ja älkää nyt käsittäkö väärin, se ei tarkoita sitä, että kun juot viinaa tulet viisaammaksi. Se ei valitettavasti ole näin, vaikka olisi kuinka hauskaa.
Täysin tiukkaa nollalinjaa Saaresto ei kuitenkaan vedä keikkaa edeltävään alkoholinkäyttöön.
– Kyllä sitä pikkusen voi nauttia ja siitä voi jossain tilanteissa saada hyvää pössistä ja kreisienergiaa, ennen kun meet lavalle. Mä en ite käytä alkoholia juuri lainkaan. Silloin tällöin olen saattanut ottaa ennen lavalle menoa, mutta se on yhden käden sormilla luettavissa ja siiän on ollut kyse jostain yhdestä shotista.
Alkoholi tekee hallaa muusikkojen lauluäänille eikä myöskään kunto kestä alituista keikkailua ja rellestämistä. Saaresto toteaakin, että ei henkilökohtaisesti lähde alkoholinkäytön ja laulamisen yhdistävälle tielle.
– Meillä on ollut ekoista bänditreeneistä asti sellainen, että meillä ei ole paljon sääntöjä, mutta yksi sääntö on se että kukaan ei tule kännis keikalle.
Keikan jälkeen meininki voi myös Poets Of The Fallin takahuoneessa olla toinen.
– Kun keikka on ohi niin saa tehdä mitä vaan, se on ollut aika hauska katsoa, että eräätkin bändin jäsenet ovat olleet 20 min keikan jälkeen niin, että kaks isoa pulloa tyhjänä. Se on suhteellisen huvittavan näköistä toimintaa, mutta seuraavalle keikalle ei tulla kännissä eikä krapulassa, Marko toteaa.
Vaikka bändissä ei muuten varsinaista pomoa olekaan, saavat bändin muut jäsenet saada kuulla kunniansa, mikäli alkoholinkäytön suhteen sovittuja yhteisiä pelisääntöjä rikotaan.
– Mä oon ihan hirvee tyranni, jos niin tapahtuu. Siinä vaiheessa osaan olla ihan kauhea. Muuten oon ihan mukava, mutta jos tehdään yhdessä sovittuja juttuja vastaan, niin multa ei heru yhtään sympatiaa, Saaresto toteaa.
Poets Of The Fall -bändin uusi albumi Temple of Thought julkaistiin 21. maaliskuuta
(MTV3)