Katso koko lista rajuista toimista: Koulut suljetaan, Suomi valmistelee rajojensa sulkemista, valmiuslaki eduskuntaan huomenna

Hallitus kertoi linjauksista koronavirustilanteen hoitamiseksi –  Koulut suljetaan, Suomi valmistelee rajojensa sulkemista 6:28
Katso videolta Sanna Marinin hallituksen uudet linjaukset koronavirustilanteen hoitamiseksi!

Hallitus kertoi uusista linjauksista koronavirustilanteen hoitamiseksi. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta asti. Toimenpiteisiin kuuluu muun muassa koulujen sulkeminen keskiviikkona. Suomi valmistelee myös rajojensa sulkemista. 

Pääministeri Sanna Marinin mukaan koulujen, oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön tilat suljetaan ja lähiopetus niissä keskeytetään. Järjestelyt tulevat voimaan keskiviikkona.

Lähiopetuksen sijaan suositellaan vaihtoehtoisia opetustapoja, kuten etäopiskelua ja itsenäistä opiskelua.

Päiväkodit pysyvät toiminnassa. Näin turvataan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan vanhemmille työssäkäynti.

Valmiuslaki eduskuntaan, rajojen sulkemista valmistellaan

Hallitus antaa valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina. Suomi valmistelee rajojensa sulkemista pikaisella aikataululla kansainvälisiä velvoitteita noudattaen.

Matkustaja- ja henkilöliikenne keskeytetään Suomeen niin pian kuin mahdollista, lukuun ottamatta Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden paluuta. Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden ei pidä matkustaa ulkomaille. Suomalaisille matkailijoille suositellaan välitöntä paluuta Suomeen.

Rajoituksia julkisiin kokoontumisiin, vanhusten tapaamista vältettävä

Julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.

Yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Olosuhteet vastaavat karanteenia.

Vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä kielletään. Lisäksi kielletään ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa. Tästä pois luettuna arvioidaan tapauskohtaisesti kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomat läheiset, saattohoidossa olevien läheiset sekä puoliso tai tukihenkilö synnytysosastolla.

Julkisen sektorin työnantajat määräävät ne julkisen sektorin työntekijät etätyöhön, joiden työtehtävät sen mahdollistavat.

Terveydenhuollolle lisää kapasiteettia, museot ja teatterit säppiin

Sosiaali- ja terveydenhuollon kapasiteettia julkisella ja yksityisellä sektorilla lisätään. Samanaikaisesti vähennetään kiireetöntä toimintaa. Yksityisen sektorin kapasiteetti otetaan yhteiseen käyttöön tarpeen mukaan. Samaan aikaan joustetaan lakisääteisistä määräajoista ja velvoitteista. Korona-testauskapasiteettia lisätään.

Hallituksen mukaan suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.

Kaupat ja apteekit yhä auki

Kaupat ja apteekit pysyvät edelleen auki.

Ylioppilastutkinnon kokeet toteutetaan tiivistetyssä aikataulussa huomioiden terveysviranomaisten antamat määräykset.

Ihmisten liikkumista voidaan rajoittaa henkeä ja terveyttä uhkaavan vakavan vaaran vuoksi. Maan sisäistä liikkuvuutta saatetaan joutua jossain vaiheessa rajoittamaan.

Puolustusvoimat turvaa toimintansa jatkuvuuden ja valmiuden kaikissa tilanteissa.

Sanna Marinin mukaan tilannekuva on muuttunut Suomen osalta, ja elämme poikkeuksellista aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat