Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut huipentuvat lauantaina Helsingissä odotettuun loppuotteluun. Kultamitaleista pelaavat hallitseva ykkönen Ruotsi ja isäntämaa Suomi. Suomi voitti perjantain välierässään Sveitsin 5-1 (2-1, 2-0, 1-0). Ylivoimaisia otteita viikon aikana esittänyt Ruotsi pudotti Tshekin pronssiotteluun maalein 7-1.
Tshekille alkulohkon ottelussa yllättäen hävinnyt Suomi lähti suosikkina Sveitsiä vastaan. Sveitsi taipui MM-isäntien käsittelyssä toistamiseen, mutta helpolla Suomen loppuottelupaikka ei irronnut. Suomi voitti Sveitsin kisojen avausottelussa viime viikon lauantaina 4-1, perjantaiksi Sveitsin taistelutahto oli säädetty piirun verran kovemmalle. Silti Sveitsiltä ei onnistunut sama temppu kuin 1998 MM-kisoissa. Tuolloin Sveitsi ravisteli salibandyn arvojärjestystä jättämällä Suomen pronssipeliin.
Päävalmentaja Pasi Tilander pisti MM-välierään kehiin pitkästä aikaa parhaan mahdollisen miehistönsä, ja peli oli sen näköistä. Ottelun aattona hieman kuumeillut mailavirtuoosi Janne Tähkä tosin aloitti penkiltä ja sai katsella ottelun rauhassa loppuun asti. Jussi Heikkinen palasi maalille, ja sai heti alkuun torjua kaksi pahaa paikkaa: Matthias Hofbauer kirmasi yksin läpi ja Daniel Aeschlimann pääsi läheltä sörkkimään.
Toinen erä ratkaisi
Sveitsin kolmatta paikkaa Heikkinen ei kyennyt torjumaan. Suomalaispuolustus antoi huolimattoman syötön laidasta Heikkiselle. Daniel Telli ehti väliin ja pelästytti innokkaan kotikatsomon 1-0-osumallaan ennen seitsemän peliminuutin täyttymistä.
Mika Kohonen ja Tero Karppanen pääsivät avauserän puolivälissä ylivoimahyökkäykseen. Kohonen ei löytänyt syötön mentävää rakosta ja yritti itse. Hento nosto oli Sveitsin maalivahdille Mark Wolfille helppo torjuttava. Seuraavassa ylivoimahyökkäyksessä Karppanen sai pallon Kohoselta ja latasi sen hulppeasti maaliin ajassa 11.30.
Yhdistelmä Juho Seppälä-Mikael Järvi loihti Suomen 2-1-johtoon noin kolme minuuttia ennen taukoa. Seppälä uurasti Wolfin kehikon takana ja pisti liki sokkona syötön maalinkulmalta eteen. Järvi oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sai rauhassa huudattaa yleisön erätauolle.
