Suomessa asuva afgaanimies pelkää vaimonsa puolesta, muttei saa tätä Suomeen: Vaimoni ei uskalla nukkua kotietsintöjen pelossa

Afgaanimies pelkää Kabulissa olevan vaimonsa puolesta:"Vaimoni kuva ilman huivia on ollut somessani" 3:25
Salar kertoo ylläolevalla videolla, millaisen puhelun hän kävi Kabulissa olevan vaimonsa kanssa ja millaista on ollut yrittää saada vaimo Suomeen.

Afganistanin nopeasti vaarantunut tilanne on saanut monet pelkäämään Afganistanissa olevien läheistensä puolesta. Yksi heistä on Salar*, jonka vaimo Mina* on Kabulissa.

*Emme julkaise Salarin tai Minan oikeita nimiä tässä artikkelissa tilanteen vakavuuden takia.

Afganistanista Suomeen muuttanut Salar koettaa kuumeisesti keksiä, millä keinoilla saisi pääkaupunki Kabulissa tällä hetkellä olevan vaimonsa Minan Suomeen.

Salarin lapsuudenperhe on myös Afganistanissa, mutta erityisen kova huoli Salarilla on vaimostaan, josta hän on aiemmin julkaissut yhteiskuvia sosiaalisen median tileillään – jotka ovat julkisia.

Lisäksi Salar on arvostellut monta vuotta Talebania ja ääri-islamia julkisesti ja puolustanut myös ääneen naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

On olemassa siis suuri riski, että talebanit löytävät yhteyden Minan ja tämän länsimaissa asuvan, Talebania arvostelevan miehen välillä.

– Länsimaalaiset ovat talebanien mukaan luopioita ja vääräuskoisia, Salar kertoo.

– Talebanit ovat tehneet väkivaltaisia asioita, jos kontakteja länsimaihin tai Yhdysvaltoihin on.

Kidnappaus pakotti jättämään kotimaan

Salar muutti vuonna 2015 Suomeen, kun Afganistaniin jääminen ei ollut hänelle enää turvallista.

Salar kertoo, että talebanit kidnappasivat Salarin hänen ollessaan 9-vuotias.

– Olin lähdössä koulusta, kun minut napattiin moottoripyörän selkään ja tainnutettiin. Heräsin verisenä ja minulta kysyttiin isäni olinpaikkaa.

Uhkailujen jälkeen Salar antoi kidnappaajille arvion isänsä senhetkisestä sijainnista, ja tämän jälkeen Salar palautettiin takaisin koululle.

– Sen jälkeen vanhempani eivät enää antaneet minun poistua kotoa edes muiden ihmisten seurassa, ja koulunkäyntini keskeytyi.

Seuraavat vuodet kuluivat kotona, ja jossain vaiheessa vanhemmat sanoivat saaneensa uhkailuja uudesta kidnappauksesta. Tällä kertaa Salar ei välttämättä palaisi takaisin perheen luokse elävänä.

Tehtiin turvallisimmalta tuntuva ratkaisu, ja tuttavien avulla Salar lähti pois maasta. Matka kulki Iranin ja Turkin kautta Eurooppaan, jossa viimeiseksi kohteeksi valikoitui Suomi. Salar oli nimittäin kuullut, että parasta koulutusta saa Ruotsissa ja Suomessa.

Vasta Suomeen tultuaan Salar sai kuulla eräältä tutultaan, että hänen kidnappauksensa saattoi johtua isänsä yhteyksistä politiikkaan.

– Vanhempani eivät koskaan vastanneet, kun kysyin, miksi minut kidnapattiin.

Oleskeluluvan haku vaikeaa

Salarin vaimo Mina on samasta kylästä kotoisin oleva lapsuudenystävä, johon yhteydet katkesivat muutamaksi vuodeksi. Salar ja Mina löysivät toisensa jälleen sosiaalisesta mediasta ja rakastuivat.

Kuukausi sitten Salar alkoi edistää Minan saamista Suomeen ja aloitti perheenyhdistämisprosessin. Suomessa oleskeluluvan saanut voi hakea oleskelulupaa myös perheenjäsenelleen Suomeen perhesiteen perusteella.

Jotta Mina saisi oleskeluluvan Suomeen, hänen täytyisi päästä kahdesti Intian New Delhiin, ensin tunnistautumaan, sitten haastatteluun. Koronapandemian takia viisumeja ja passeja myöntävä Vfs Globalin palvelukeskus Intiassa on ollut kuitenkin suljettuna.

– Tällä hetkellä ainoa mahdollisuus on humanitäärinen viisumi ja evakuointilento, mutta siitä ei ole kuulunut mitään.

"En luota ollenkaan Talebaniin"

Salarin perheenjäsenet asuvat kylissä, joissa yhteydet ovat heikot, joten Salarin on jo pidemmän aikaa ollut vaikea pitää yhteyttä lapsuudenperheeseensä.

Vaimonsa kanssa Salar puhui viimeksi tiistaina. Keskiviikkona yhteyttä ei saanut. Kabulissa oleva tuttu kuitenkin kertoi, että Kabulissa ei ole vielä rajuja väkivaltaisuuksia tai kotietsintöjä.

– Itse en luota ollenkaan Talebaniin, vaikka he sanovat muuttuneensa. Mielestäni he ovat muuttuneet huonompaan, eivätkä inhimilliseen suuntaan.

Uutiskuvat ovat näyttäneet viime päivinä, kuinka Kabulin sotilaslentokenttä kuhisee ihmisiä, jotka pyrkivät evakuointilennoille mukaan

Salar kertoo kuulleensa, että ihmiset etsivät jatkuvasti uutta piilopaikkaa – paikkaa, jossa nukkua ilman pelkoa kotietsinnästä.

– Vaimoni sanoi, ettei pysty nukkumaan, koska pelkää, että joku pian hakkaa oveen.  

Lue myös:

    Uusimmat