Suomen vakuusehdotus tyssäsi - euromaat suostuivat Italian ja Espanjan vaatimuksiin

Euromaat ovat suostuneet Italian ja Espanjan vaatimuksiin maiden lainakorkopaineiden helpottamiseksi.

Eurojohtajat päättivät koko yön kestäneessä 13-tuntisessa kokouksessa Brysselissä avata mahdollisuuden kriisirahastojen aiempaa laajemmille toimille. Ne voivat jatkossa tietyin ehdoin pääomittaa pankkeja suoraan ja ostaa valtioiden velkakirjoja ensimarkkinoilta.

Velkakirjaostot ovat mahdollisia ilman EU:n ja IMF:n tiukkoja tasapainottamisohjelmia, jos kyseinen valtio muutoin noudattaa sovittuja taloustavoitteita.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan Suomen esittämä malli ongelmamaiden vakuudellisista velkakirjoista ei tällä tietoa ole etenemässä.

— Se ei todennäköisesti ainakaan tässä vaiheessa etene. Sille oli kannatusta, mutta myös vastustusta, Katainen kertoi varhain aamulla.

Kataisen mukaan yön päätöksissä säilyvät keskeiset aiemmin sovitut periaatteet.

Pysyvästä kriisirahastosta tapahtuva pankkien suora pääomittaminen on mahdollista vasta sitten, kun Euroopan keskuspankin alaisuuteen tuleva nykyistä laajempi pankkivalvonta on toiminnassa. Velkakirjaostoja taas voidaan tehdä ainoastaan ensimarkkinoilta, vaikka Italia on esittänyt jälkimarkkinaostoja.

Italian pääministeri Mario Monti kiitteli ratkaisuja.

— Tämä vahvistaa euroaluetta, hän sanoi.

Italia ja Espanja luopuivat samalla kasvusopimuksen jumiuttamisesta, jolla maat painostivat muita euromaita kokouksessa aiemmin.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Katso Helena Petäistön raportti Brysselistä:

Lue myös:

    Uusimmat