"Suomen pojat, Suomen pojat, auttakaa", virolainen mies pyysi – sitten hänet ammuttiin Aarnen, 16, silmien edessä: Näin suomalaispoika selvisi natsien kuolemanleiristä

Stutthofin selviytyjä — Suomalainen merimies kuolemanleirillä -niminen kirja on hurja tositarina suomalaisen pojan, Aarne Kovalan, ajasta saksalaisten keskitysleirillä. 

Stutthofin keskitysleiri oli ensimmäinen toisen maailmansodan aikana Saksan ulkopuolelle perustettu keskitysleiri Puolassa. Eri lähteiden mukaan yli 65 000 ihmistä kuoli keskitysleirillä natsien käsissä.

Liisa Kovalan kirjoittama ja Antti Immosen kääntämä kirja on puistattava ja samalla koskettava tarina ihmismielen sinnikkyydestä ja siitä, että toivo kuolee viimeisenä. 

Aarne Kovala kertoi Kanadassa syntyneelle ja siellä edelleen asuvalle Liisa-tyttärelleen koko järkyttävän tarinansa tammikuussa 2012, ja nyt kirja on käännetty myös suomeksi. 

Kovala kuoli 90 vuoden iässä lokakuussa 2018. 

Lue myös: Natsit veivät satoja suomalaisia merimiehiä keskitysleireille – väkivalta oli jatkuvaa ja ruuasta puute: "Muutuimme vähitellen eläimiksi, pilaantuneista perunoistakin tapeltiin"

Kuolemanmarssi

Elettiin syyskuuta 1944, kun 16-vuotias merimieheksi pestautunut Aarne Kovala tovereineen pidätetään ja kuljetetaan karjavaunuissa pahamaineiselle Stutthofin leirille Puolan metsään. Siitä alkaa hurja taistelu elämästä. 

Pelko, jatkuva nälkä ja pakkotyö. Epäinhimilliset olosuhteet. Fyysinen rasitus ja henkinen uupumus. Näistä asioista kirja kertoo.

”Kahden päivän ajan ruoka-annoksia jaettiin: viisisataa grammaa leipää ja satakaksikymmentä grammaa margariinia. Aarne katseli muutamien nälkiintyneiden vankien ahmivan välittömästi niukat annokset; heille ei jäänyt mitään tulevia pitkiä päivä varten. Hän pani omansa huolella talteen taskuunsa.”

Erityisen sydäntäsärkevää luettavaa ovat kuolemanmarssin tapahtumat. Kuolemanmarsseiksi kutsuttiin marsseja, joilla natsit siirsivät keskitysleirien vankeja toisen maailmansodan loppuvaiheessa lähestyvien rintamalinjojen tieltä. Vihollisten lähestyessä myös Stutthof tyhjennettiin ja vangit pakotettiin kuolemanmarssille tammikuussa 1945. 

Aarne Kovala kertoo eräästä virolaisesta miehestä, joka pyysi suomalaisia merimiehiä odottamaan häntä. Kovala muisti virolaisen hyvin, hän oli jutellut tämän kanssa keskitysleirillä monet kerrat. 

Marssin aikana Aarne oli usein pannut merkille hänen kävelevän suomalaisten seurassa. Miehellä oli ongelmia. Hän yritti pysytellä ryhmän vauhdissa, mutta hän laahasi jalkojaan lumessa, ja jäädessään muista jälkeen hän joutui ottamaan heitä kiinni tämän tästä muutamalla nopealla askeleella. Päivän lopuksi virolaismies jäi yhä kauemmaksi heidän jälkeensä.

 ”Pyydän… pyydän… auttakaa minua”, virolainen valitti, anova katse silmissään. ”En pysty enää kävelemään.” … Suomalaiset rohkaisivat häntä, mutta kellään ei ollut voimia auttaa häntä fyysisesti. Kaikilla oli vaikeuksia. Muutamien metrien jälkeen virolainen rojahti polvilleen. ”Suomen pojat, Suomen pojat, auttakaa”, hän aneli. Hän kohotti kätensä ryhmälle, silmät suurina epätoivosta. Hän rojahti pitkin pituuttaan lumeen. Aarne hidasti ja näki kauhun virolaisen kasvoilla. Hän epäröi. Jospa hän jaksaisi nostaa miehen ylös ja kantaa häntä eteenpäin. Mutta se oli mahdotonta. Hän itsekin jaksoi hädin tuskin pysytellä seisaallaan.”

Pian paikalle ilmaantunut saksalainen sotilas ampui valittavan virolaismiehen, joka ei pystynyt kävelemään. Kukaan ei voinut tehdä mitään.

Kursivoidut kohdat ovat otteita kirjasta Stutthofin selviytyjä — Suomalainen merimies kuolemanleirillä.