Suomen miesjoukkue on mainiossa vedossa curlingin EM-kilpailuissa Saksan Oberstdorfissa. Suomen saldo näyttää neljän ottelun jälkeen yhtä monta voittoa.
Suomi on kukistanut Hollannin 8-5, Skotlannin 5-2, Sveitsin 7-4 ja Ranskan 6-5. Erityisen maukas oli Skotlannin päihittäminen, sillä se on hallitseva Euroopan mestari. Skotlanti pelaa Oberstdorfissa eri kokoonpanolla kuin edellisissä EM-kisoissa.
Suomi on perinteisesti menestynyt hyvin Skotlantia vastaan, sillä tämänkertainen paremmuus oli jo kuudes peräkkäinen voitto. Maanantain Ranska-ottelussa suomalaiset ratkaisivat voiton vasta viimeisen pään viimeisellä kivellä. Markku Uusipaavalniemi onnistui tiukassa paikassa, sai Ranskan kivet ulos pesästä ja Suomen kiven ykköseksi pesään. Tiistaina Suomi kohtaa Norjan ja Ruotsin.
Suomen naisten maajoukkue putosi viime vuonna B-ryhmään ja tavoittelee nyt nousua takaisin eliittiin. EM-kilpailut järjestetään ensi vuonna Vierumäellä, ja suomalaisnaiset haluavat kotikisoissa A-ryhmään. Naisten tavoitteisiin kuuluu myös MM-kisapaikan saavuttaminen: se mahdollistaisi taistelun pääsystä vuoden 2002 olympialaisiin.
EM-kisojen aluksi Suomi voitti Tshekin 9-7 ja taipui 7-9-luvuin Englannille. Bulgaria-ottelu kuivui kokoon, kun vastustajan joukkueesta vain kaksi pelaajaa pääsi kisapaikalle. Muut pelaajat eivät olleet hankkineet viisumia, ja Bulgaria joutui vetäytymään kisoista.
(MTV3)