Suomen Pankki arvioi eilen, että Suomen bkt tippuu tänä vuonna 5–13 prosenttia riippuen siitä, milloin massiivisia rajoituksia päästään purkamaan. Asiantuntijoiden mukaan rajoituksien purkaminen voi hyvinkin tapahtua ennen kesää.
Video: Saako suomalaiset sanoa hyvästit kesälomilleen? Keltä määräys tulee – hallitukselta vai työnantajalta? Katso yllä oleva video, niin tiedät!
Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilän mukaan rajoitusten purkamisen ajankohdan ennustaminen on vaikeaa, mutta hän uskoo, että Suomen jaloilleen nousu alkaa kesällä.
– Kun katson maailmantaloutta, lähtökohtani on se, että kesällä nähdään jo parempia uutisia ja että kasvu lähtee liikkeelle jo kesällä. Kuinka voimakasta se on, ja millä sektoreilla – sitä ei vielä tiedetä, Penttilä arvioi Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Lue myös: Arvio: Korona raastaa Suomen taloudesta yli viisi prosenttia, jos rajoitustoimet kestävät kolme kuukautta
Penttilän mukaan jokaisen yrityksen ja organisaation on hyvä varautumissuunnitelmien lisäksi varautua siihen, että pahimman koronavirusepidemiavaiheen ja rajoitusten purkamisen jälkeen kasvu voi olla nopea.