Suomalaisten kanssa samaa matkaa Syyriasta kotiutettu nuori saksalaisnainen pidätettiin heti Saksassa – epäillään raskaista rikoksista

Suomi ja Saksa kotiuttivat yhteistyössä Syyrian al-Holin leiriltä tänään naisia ja lapsia. Saksassa yksi maahan saapuneista naisista pidätettiin välittömästi.

Suomeen saapuneet kuusi suomalaislasta ja kaksi äitiä saapuivat Suomeen Frankfurtin kautta, kertoo saksalaislehti Spiegel

Saksaan saapui tänään kolme saksalaisnaista sekä kaksitoista lasta. Seitsemän saksaan tuoduista lapsista oli orpoja. 

Yksi 21-vuotias saksalaisnainen pidätettiin heti saavuttuaan. Lehden mukaan pidättämisen perusteena olivat terroristijärjestöön kuuluminen sekä rikos ihmisyyttä vastaan. 

Nainen matkusti Syyriaan vuonna 2015. Tuolloin hänestä tuli terrorijärjestö Isisin jäsenen. Myös hänen puolisonsa epäillään kuuluneen terroristijärjestöön. Saksan viranomaisten mukaan perheellä oli myös jesidiorja. 

Viime vuoden keväällä BBC haastatteli naista, kun hän oli vangittuna al-Holin leirillä. Tuolloin hänellä oli parin kuukauden ikäinen sylivauva leirillä. Haastattelun aikana hänen puolisonsa oli kurdien pidättämänä.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas sanoo olevansa helpottunut operaation onnistumisesta. Hänen mukaansa osa saksalaislapsista oli sairaita. Hän myös kiittelee yhteistyötä suomalaisviranomaisten kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat