Suomalaisperheen herkkä hetki tallentui televisiokameroille: "Luottamus oli mennyt"

Duudsonit tuli taloon -ohjelman uusimmassa jaksossa tutustuttiin Aalto-Purhon perheeseen.

Sippolassa asuvaan perheeseen kuuluvat äiti Annin ja isä Villen lisäksi lapset Miro, 11, Topi, 7, Kaapo, 4 ja nuorimmainen Elmo, 2. Anni asui vuoden nuorimpien lasten kanssa erossa muusta perheestä. Takaisin yhteen muuton jälkeen perhe ei kuitenkaan ole ollut yhtä eheä kuin ennen.

Duudsonit kutsuttiin apuun liimaamaan repaleinen perhe takaisin yhteen. Jarppi, HP ja Jarno ottivat komennon ja osoittivat kahtia jakautuneelle perheelle erilaisia tehtäviä, joiden tarkoitus oli saada perheenjäsenet puhaltamaan jälleen yhteen hiileen.

Ensimmäisessä tehtävässä äiti Anni joutui mehiläiskammoisena kohtaamana pahimmat pelkonsa. Hän lähti kuitenkin rohkeasti suorittamaan tehtävää. Perhe oli ylpeä Annin viileydestä ja tehtävän onnistumisesta.

– En olisi ihan heti uskonut, että se onnistuu, isä Ville sanoo.

Seuraavissa tehtävissä tositoimiin pääsivät sekä perheen isä Ville että vanhimmat pojat Miro ja Topi. Pojat joutuivat todella tiukan paikan eteen, mutta selvisivät tehtävästä äiti Annin rauhallisia neuvoja kuuntelemalla.

– Me pelasimme tässä vähän upporikasta ja rutiköyhää. Eilistä vilskettä katsoessa oli selvää, että kun vanhemmat sanovat, niin ei totella. Fokus oli kuitenkin ihan huikea, Jarppi sanoo.

– Hyvältä tuntuu, että pojat pystyivät siihen, äiti Anni hymyilee.

Viimeinen ja hankalin tehtävä – yhteinen illallistilaisuus kädet sidottuina kutkutti koko perheen nauruhermoja, kun tilanne lähti aivan lapasesta. Tiimityö kuitenkin onnistui. Jakson lopussa nähtiin vielä todellinen yllätys, kun isä Ville polvistui Annin eteen ja kosi tätä uudelleen.

– Luottamus oli mennyt tämän perheen suhteen, mutta kyllä se siellä on. Se piti vain löytää, äiti Anni iloitsee.

Duudsonit tuli taloon MTV3-kanavalla tiistaisin klo 20

Lue myös:

    Uusimmat