Suomalaiset lasten hyväksikäyttäjät erottuvat katsomalla "sadistisempaa ja raaempaa" kuvamateriaalia, kertoo kysely
Suomalaiset "erottuvat valitettavasti erittäin kurjasti" lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin syyllistyvien joukosta, kertoo Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen Huomenta Suomessa.
– Suomalaiset rikoksentekijät katsovat raaempaa ja sadistisempaa kuvamateriaalia, lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa sekä videoita, Vaaranen-Valkonen sanoo.
Suojellaan Lapsia ry:n mukaan lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia tapahtuu yhä enemmän verkkovälitteisesti, myös Suomessa.
Teknologian kehityksen myötä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan kuvamateriaalin määrät ovat räjähdysmäisesti kasvaneet kaikkialla maailmassa. Valtaosa kuvamateriaalista sijaitsee kuitenkin EU:ssa.
Aktiivisesti lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa sisältävää kuvamateriaalia etsivistä suomalaisista on altistunut ensimmäisen kerran sellaiselle vahingossa jo lapsena, Suojellaan Lapsia ry kertoo tiedotteesta.
Kyselyyn vastanneista 76 prosenttia on nähnyt lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa sisältävää kuvamateriaalia ensimmäisen kerran alle 18-vuotiaana, joista jopa 45 prosenttia alle 13-vuotiaina.
Yli puolet vastaajista sanoo kohdanneensa kuvamateriaalia ensimmäisen kerran vahingossa.
– Tulokset antavat viitteitä materiaalin laajasta ja helposta saatavuudesta myös avoimen verkon puolella, tiedotteessa arvioidaan.
165 vastasi suomeksi
Suojellaan Lapsia ry tekee tutkimusta pimeässä verkossa henkilöistä, jotka etsivät ja käyttävät lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa kuvamateriaalia. Pimeän verkon kyselyyn on vastannut yli 24 000 anonyymiä henkilöä, järjestö kertoo.
Vastaajista 165 on vastannut kyselyyn suomeksi ja ovat oletettavasti suomalaisia, Suojellaan Lapsia ry kertoo tiedotteessaan.
– Suomalaisvastaajista 49 prosenttia kertoo hakeutuneensa suoraan kontaktiin lapsen kanssa katsottuaan lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa kuvamateriaalia, tiedotteessa todetaan.
– Tulos on merkittävästi korkeampi (11 prosenttia) kuin muilla kielillä annettujen vastausten keskiarvo.
Lapsuudessa koetulla seksuaaliväkivallalla on merkittävä kielteinen vaikutus uhrin elämään ja Suojellaan Lapsia ry:n kerääkin tietoa aikuisilta, jotka ovat kokeneet lapsuudessaan seksuaaliväkivaltaa.
– Selvityksestä on saatu alustavia tuloksia. Kyselyyn vastanneista 95 prosenttia kertoo kärsineensä seksuaaliväkivallan pitkäaikaisista haitallisista vaikutuksista, muun muassa erilaisista mielenterveyden häiriöistä, somaattisista oireista sekä sosiaalisista haasteista, tiedotteessa sanotaan.
– Noin puolet vastanneista kertoo lapsuuden seksuaaliväkivallan vaikuttaneen haitallisesti myös heidän kykyynsä opiskella ja tehdä työtä. Alustavat tulokset viittaavat tekojen heijastuvan kielteisesti laajemmin, myös yhteiskunnallisella tasolla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää