Suomalaiset kaksoisjohdossa myös N-ryhmässä

Suomen Juho Hänninen ja Jari Ketomaa pitävät kärkipaikkoja Ruotsin MM-rallin tuotantoautojen N-ryhmässä ennen sunnuntain päätöspäivää.

Hänninen johtaa kisaa 1.08,1 minuutilla Ketomaahan nähden. Tshekki Martin Prokop on kolmantena 2.11,9 kärkeä perässä.

Hännisen toinen kilpailupäivä sujui ongelmitta. Finaalipäivään 26-vuotias punkaharjulaiskuljettaja lähtee kartanlukijansa Mikko Markkulan kanssa luottavaisena.

- Pohja-aikoja ei tarvitse enää ajaa. Johto on sen verran suuri, että nyt yritetään vain välttää kaikki hankaluudet. Etenkin sunnuntain toinen erikoiskoe oli jo nuotituksessa hiekalla. Toivottavasti rallijärjestäjä osaa asiansa ja reagoi tilanteeseen, jos ensimmäisen ajokerran jälkeen tie on huonossa kunnossa. Tänään yhden erikoiskokeen peruuttaminen tiepohjan pettämisen takia oli oikea päätös, Hänninen totesi.

Sandell kärjestä lumipenkkaan

Lauantaina Hänninen saavutti koko ajan luokkaa vielä aamulla johtanutta isäntämaan Patrik Sandellia ja ero ennen viimeistä taivalta oli kaventunut 5,4 sekuntiin. Painetilassa Sandell sortui ajovirheeseen, pyörähti lumipenkkaan ja menetti tilanteessa 2.30 minuuttia. Sandell luokassa nyt neljännellä sijalla.

- Sandellin auto oli poikittain tiellä edessämme. Pääsin kiertämään sen, menetin siinä hieman aikaa, mutta välittömästi ohituksen jälkeen rauhoitin tilanteen. Auto on toiminut koko ajan moitteettomasti, joten luottavaisena päätöspäivään startataan, Hänninen kertoi.

Myös toisena kisassa oleva Ketomaa kärsi Sandellin oltua tien tukkeena.

- Sandell oli menettänyt kaksi minuuttia ja sain hänet pätkällä kiinni. Ajoin muutaman kilometrin kaverin perässä ennen kuin pääsin hänestä ohi, Ketomaa jutteli päivän päätteeksi.

Ketomaa ja kartanlukija Miika Teiskonen lähtevät rallin päätöspäivään N-ryhmän toiselta ja yleiskilpailun 10. sijalta.

- Ero luokan kärkeen on nyt juuri samaa luokkaa kuin perjantain ongelmien jälkeen, joten ajamalla tätä sijoitusta ei pysty nostamaan, Ketomaa myönsi.

Sunnuntaina ajetaan kuusi erikoiskoetta.

Ruotsin MM-ralli, tilanne N-ryhmässä ek:n 14/20 jälkeen:

1. Juho Hänninen      Mitsub. 2.12.45,5
2. Jari Ketomaa       Subaru    +1.08,1
3. Martin Prokop      Mitsub.   +2.11,9
4. Patrik Sandell     Peugeot   +2.28,3
5. Uwe Nittel         Mitsub.   +3.19,2
6. Toshi Arai         Subaru    +4.06,2
7. Armindo Araujo     Mitsub.   +4.23,0
8. Bernardo Sousa     Mitsub.   +7.33,5
9. Simone Campedelli  Mitsub.   +7.46,1
10. Nasser Al-Attiyah Subaru    +8.15,3

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat