Suomalaisen sähköauton isälle muotoilupalkinto – "Täälläkin vielä osataan, kunhan uskalletaan"
Muotoilun Ornamo-palkinnon saa tänä vuonna automuotoilija, maailman tehokkaimmaksi sähköautoksi tituleeratun Toroidion-konseptiauton luoja Pasi Pennanen.
Kolmen palkintoehdokkaan joukosta voittajan valitsi sisustusarkkitehti Simo Heikkilä, joka antaa Pennaselle tunnustusta taitavasta kädenjäljestä ja kamppailusta suomalaisen teollisen muotoilun hegemonian puolesta.
Palkinto jaetaan Teollisuustaiteen Liitto Ornamon järjestämässä Muotoilupäivässä Helsingin Musiikkitalossa tänään keskiviikkona. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.
– Pasi Pennanen omaa harvinaisen vahvan plastisen muototajun, joka on kulminoitunut hänen uusimmassa Toroidion-projektissaan. Sähköautot ovat jo tätä päivää, mutta Pasi Pennanen on pitkäjänteisyydellään ja automaailmaa kohahduttaneella teknisellä innovaatiollaan ottanut valtavan loikan. Se kertoo selkeästi, että täälläkin vielä osataan, kunhan uskalletaan, Heikkilä luonnehtii.
Toroidionia ja Teslaa yhdistää vain sähkö
Jaguarin suunnittelijana maailmanmaineeseen noussut Pasi Pennanen paljasti Monacon autonäyttelyssä oman konseptiautonsa, Toroidion 1MW Conceptin. Sitä kutsutaan maailman tehokkaimmaksi sähköautoksi.
Taustalla on täysin uudenlainen sähkömoottoriratkaisu sekä nopea akunvaihtotekniikka, jota Pennanen vertaa kaasupulloon.
– Kaasupullon käyttäjän ei tarvitse viedä grilliään tai asuntovaunuaan huoltoasemalle tankattavaksi – miksi siis autoilijankaan pitäisi? Sähköauton akun voi tekniikkamme avulla ladata itselleen sopivana ajankohtana, ilman jonottelua huoltoasemalla vesisateessa. Samalla vältytään sähköverkon kuormitustilanteista, mistä hyötyvät sekä asiakas että sähköverkkoyhtiö, Pennanen kertoo.
Vuonna 1997 Suomen ensimmäiseksi automuotoilijaksi valmistunut Pasi Pennanen on lähtenyt kehittämään Toroidionia täysin puhtaalta pöydältä.
Kehitystyön pohjana on ollut ajatus siitä, millaisella autolla mies itse haluaisi liikkua. Ekologisuuden ohella sähköautoa on oltava vähintään yhtä mukava käyttää kuin polttomoottoriautoakin – vauhtia unohtamatta.
Toroidion-konseptiautossa on neljä sähkömoottoria, joiden yhteenlaskettu teho on 1341 hevosvoimaa.
– Autojen on oltava koko ajan nopeampia, siitä ei päästä mihinkään. Tämä on kuitenkin tehtävä koko ajan vihreämmin ja puhtaammin, Pennanen toteaa.
Toroidionin ahkeraa vertailua yhdysvaltalaiseen Teslaan hän pitää osittain turhana.
– Autoissa on yhteistä se, että ne kulkevat sähköllä. Muutoin ratkaisut ovat täysin omanlaisiaan.
Toroidion valmistetaan Suomessa ja sen kasvutavoitteet ovat korkealla. Pennanen arvioi yrityksen työllistävän lukuisia autoilualan ammattilaisia lähivuosina.
Aiemmin Muotoilijat-palkintona tunnettu Ornamo-palkinto jaettiin nykyisessä muodossaan tänä vuonna toista kertaa.
Lähde: Ornamo
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää