Sunnuntaisuomalainen: Kuntapäättäjien kytkyt lailla ilmi

Kuntaministeri Tapani Tölli (kesk.) harkitsee lainmuutosta, joka pakottaisi kuntapäättäjät ilmoittamaan sidoksistaan yrityksiin. Tölli keskustelee asiasta oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) kanssa kuun lopussa.

Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalaisen haastattelema Tölli ei ota kantaa siihen, kannattaako hän henkilökohtaisesti kuntapäättäjien ilmoitusvelvollisuutta.

Nykylaki ei vaadi poliitikkoja julkistamaan esimerkiksi omistuksiaan tai luottamustehtäviään yrityksissä. Kunnanvaltuutettu on huomattavasti harvemmin esteellinen päättämään asioista kuin kunnanhallituksen ja lautakuntien jäsenet sekä virkamiehet. Valtuutettu on jäävi vain, jos asia koskee suoraan häntä itseään tai hänen läheisiään.

Sunnuntaisuomalainen kertoi viikko sitten lähes 500 kuntapäättäjän osallistuvan alueosuuskauppojen päätöksentekoon. Esteellisyyssäännöksiä tulkitaan vaihtelevasti.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat