Suljetuilla rajoilla on ollut rauhallista – yksittäiset henkilöt yrittäneet yli väkisin

Suomi sulkee rajansa lähes kokonaan puolilta öin 2:48
Suomi sulki rajansa lähes kokonaan puoliltaöin.

Rajojen sulkeminen ei ole ruuhkauttanut ylityspaikkoja Itä-Suomessa eikä Lapissa. Sekä Lapin että Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kerrotaan, että rajoilla on ollut rauhallista. Tavaraliikenne on liikkunut jouhevasti molempiin suuntiin.

Itärajalla ei ole juurikaan törmätty väkisin rajan yli pyrkiviin.

– Jotain yksittäisiä yrittäjiä on ollut, mutta hyvin on mennyt viesti perille, Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kerrotaan.

Lapin rajavartioston apulaiskomentaja Janne Kurvinen kertoo myös ihmisten sisäistäneen rajoitukset pääsääntöisesti hyvin.

– Mutta tietenkin partiot joutuvat koko ajan vastailemaan kysymyksiin ja harkitsemaan, että onko ihmisen rajan yli pääseminen välttämätöntä, Kurvinen sanoo.

Sekä idässä että lännessä ollaan kuitenkin varauduttu laittomien maahantuloyritysten mahdolliseen lisääntymiseen.

Mitä rajojen sulkeminen tarkoittaa käytännössä? Rajavartiolaitoksen päällikkö kommentoi"vahvaa suositusta"olla matkustamatta 3:54
MTV Uutiset kertoo, mitä rajojen sulkeminen käytännössä tarkoittaa.

"Tätä ei tehdä kansalaisten kiusaksi"

Janne Kurvisen mukaan Tornion ja Haaparannan välillä on totuttu liikkumaan hyvin vapaasti vuosisatojen ajan.

– Vähän niin kuin rajaa ei oikein olisikaan. Siellä asuville ihmisille tämä on normaalielämästä todella poikkeava ja arkea haastava tilanne, kun sukulaisia ja perhettä asuu rajan molemmin puolin, ja työssäkin käydään molemmin puolin. Varmaan yksittäisille ihmisille tulee muutoksia normaaliin kanssakäymiseen, Kurvinen arvioi.

Jokaisen rajan yli ylittävän matkan tärkeys arvioidaan tarkastusasemalla.

– Jos on terveydenhuollon ja pelastustoimen ammattilainen, silloin katsotaan, että se (rajan ylittäminen) on välttämätöntä nimenomaan tässä tilanteessa.

Suomen ja Norjan välisellä rajalla liikenne on ollut vieläkin hiljaisempaa, koska sitä se on normaalioloissakin.

– Toki sieltä päälaeltakin ihmisiä käy töissä Norjassa ja toisinpäin.

Kurvinen vetoaa ihmisiin uusien rajoitusten noudattamisessa.

– Vaikka hallitus teki päätöksen henkilöliikenteen rajoittamisesta, jokaisen kansalaisen vastuulla ja harkinnassa on se, että miten liikutaan. Vaikka viranomaiset ovat rajoilla valvomassa, kansalaisen on itse mietittävä, että minkä takia tätä tehdään. Kyseessä on koronatilanteen hallinta, ei kansalaisten kiusaksi vaan kaikkien meidän suojaksi.

Lue myös:

    Uusimmat