Sukupuuttoon luultu lintu havaittu Tyynellämerellä - Katso kuva

Sukupuuttoon kuolleeksi luultu lintu on havaittu eteläisellä Tyynellämerellä Papua-Uuden-Guinean rannikon lähettyvillä. Brittiläisen lintujensuojelujärjestön mukaan lintuasiantuntija on onnistunut valokuvaamaan yli kolmekymmentä salomoninviistäjää - lajia josta edelliset havainnot tehtiin lähes 80 vuotta sitten.

Valokuvattujen lintujen joukossa oli myös nuoria yksilöitä, mikä viittaisi siihen, että niiden pesimäpaikka on havaintopaikan lähettyvillä.

Israelilainen ornitologi Hadoran Shirihai huomasi seudulla vuonna 2003 linnun, jota epäili salomoninviistäjäksi. Hän teki alueelle uuden havaintomatkan viime elokuussa ja otti kuvat, jotka varmistivat, että kadonneeksi luultu laji olikin vielä hengissä.

Lintujärjestö Birdlifen suojelu- ja tutkimuspäällikkö Teemu Lehtiniemi kertoo, että viistäjät ovat pienikokoisia merilintuja, ja lajit ovat hyvin samannäköisiä.

- Lajeja on vaikea tunnistaa. Viistäjät ovat nopeita merilintuja, ja nopeissa tilanteissa on mahdollista määrittää laji väärin.

Sukupuuttoon julistetun linnun löytyminen ei ole täysin tavatonta. Lehtiniemen arvion mukaan jo sukupuuttoon kuolleeksi luultuja merilintulajeja löytyy noin laji vuodessa, maalintuja hieman harvemmin.

- Sukupuuttoon julistetuista lajeista saattaa olla havaintoja, mutta havainnot eivät ole täysin varmoja. Usein saarten harvalukuiset merilinnut, jotka pesivät luolissa ja maaonkaloissa, tulevat saarelle pääsääntöisesti öisin. Käytännössä niitä on erittäin vaikea nähdä. Tällaiset lajit saattavat pysyä piilossa vuosia.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat