Mainos

STUK valvoo Loviisan ydinvoimalan vuosihuoltoa

Loviisan ydinvoimalan 13 miljoonaa euroa maksavaan vuosihuoltoon osallistuu tarkastusalan ammattilaisia Suomen lisäksi muun muassa Espanjasta, Saksasta, Kroatiasta ja Venäjältä.

Säteilyturvakeskus (STUK) valvoo Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuoltojen turvallisuuteen vaikuttavien töiden suunnittelua ja toteutusta.

Ykkösyksikön vuosihuolto on joka kahdeksas vuosi pidettävä niin sanottu pitkä vuosihuolto. Lauantaina alkaneen huollon yhteydessä tarkastetaan muun muassa reaktoripaineastia sekä tehdään primääri- ja sekundääripiirien painekokeet. Kakkosyksiköllä on tänä vuonna lyhyt huolto- ja polttoaineenvaihtoseisokki. Työt alkavat ykkösyksikön käynnistyksen jälkeen syyskuun alussa ja jatkuvat kuun loppuun saakka.

Vuosihuoltokustannusten arvioidaan olevan lähes 13 miljoonaa euroa. Niihin osallistuu Loviisan voimalaitoksen oman henkilöstön lisäksi noin 1000 henkilöä 90 yrityksestä.

Suurin osa huoltoon osallistuvista kunnossapidon ja tarkastusalan ammattilaisista on Suomesta. Lisäksi heitä tulee muun muassa Espanjasta, Saksasta, Kroatiasta ja Venäjältä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.