Stig rauhoitti keikkatahtia: Vaikutti perheen arkeen

Räppäri ja kantrimuusikko Stigin kesä sujuu ahkerasti keikkaillen, yhtä viikkoa lukuun ottamatta.

Räppäri Stig Dogg eli nykyään nimellä Stig tunnettava kantri-muusikko kertoi MTV3.fille Warner Musicin kevätjuhlissa odottavansa innolla kesän keikkoja. Niitä tähdellä riittääkin läpi kesän.

– Ainakin yhtä paljon keikkoja on kun viime kesänä. Niin paljon kun jaksaa tehdä, eli riittävästi. Ei paljon ehdi lomailla, viikko heinäkuussa on lomaa.

Ahkerasti festareilla keikkaileva Stig kuvailee viihtyvänsä hyvin festarihumussa myös keikkansa jälkeen.

– Festareilla tulee yleensä viihdyttyä, kun siellä on usein kaverit mukana keikoilla. Tulee jäätyä oman keikan jälkeen vielä vähän tsekkailemaan meininkiä.

Myös viime kesänä ahkerasti keikkaillut muusikko kertoo tehneensä tiukkaan aikatauluun tänä vuonna muutoksia, niin oman jaksamisen kuin perheen takia.

– Olemme me tästä keikkailusta keskustelleet kotona. Päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että pyrin pitämään yhden vapaan viikonlopun joka kuukausi. Se vähän helpottaa. Viime kesänä olin joka viikonloppu keikoilla, niin se rupesi tuntumaan perheen arjessa. Nyt on kuukaudessa aina yksi vapaa viikonloppu.

Ainoan lomaviikkonsa Stig aikoo viettää kolmevuotiaan poikansa kanssa rauhallisesti. Ohjelmassa on niin mökillä rentoutumista kuin hiekkalaatikolla leikkimistä.

– Meille ei vain avovaimon kanssa sattunut samaan aikaan lomaa, mutta vietän sitten isä-poika-viikon. Ei mahda mitään, talvella sitten lomaillaan yhdessä. Poika pitää kovasti merirosvoista, joten ehkä jonnekin sellaiseen teemapuistoon pitää joskus mennä.

(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)

Lue myös:

    Uusimmat