Spotify tarjoaa nyt soittolistoja kotona yksin oleville koirille – näin luot musalistan omalle lemmikillesi

Tuottiko vanhentamisfiltteri todenmukaisen tuloksen? Testasimme ominaisuutta kahdeksan henkilön kuvilla 0:48
Tuottiko FaceApp-vanhentamisfiltteri todenmukaisen tuloksen? Testasimme ominaisuutta kahdeksan henkilön kuvilla

Spotify luo nyt personoituja soittolistoja eläimille. Näin luot lemmikillesi oman soittolistan! 

Spotifyn voi nyt panna luomaan soittolistan kotona yksin aikaa viettävälle lemmikille.

Spotify kertoo tiedotteessaan, että sen algoritmit osaavat luoda "täydellisen" soittolistan esimerkiksi koirille kissoille, linnuille, hamstereille tai iguaaneille.

Tarkoituksena on rauhoittaa kotona aikaa yksin viettävää lemmikkiä.

74 prosenttia soittaa musiikkia lemmikilleen

Idea lemmikkilistoista syntyi sen jälkeen, kun yhtiön kyselyssä paljastui, että brittilemmikinomistajista 74 prosenttia soittaa musiikkia lemmikilleen, kertoo Reuters. Kyselyyn vastasi 5000 henkilöä.

Spotifyn mukaan 42 prosenttia omistajista uskoo, että lemmikillä on jokin suosikkimusiikkityyli. Neljäsosa jopa uskoi nähneensä lemmikin tanssahtelevan musiikin tahtiin. 69 prosenttia lauloi lemmikilleen, ja 57 prosenttia tanssi sen kanssa.

Näin luot lemmikkilistan:

  • Osoitteeseen Pets.byspotify.com kirjaudutaan omilla Spotify-tunnuksilla.
  • Kirjautumisen jälkeen käyttäjä valitsee lemmikkinsä. Tämä johtaa lisäkysymyksiin.
  • Sivu kyselee lemmikistä lisätietoja, esimerkiksi, onko koira rento vai energinen, ujo vai ystävällinen, utelias vai apaattinen. Valinnat tehdään liukusäätimellä.
  • Lopussa kysytään koiran nimeä.
  • Tämän jälkeen Spotify luo koiralle soitolistan käyttäjän omiin musiikkivalintoihin perustuen. Listaan tulee lemmikin kerrottu nimi.

Tällaisen listan koira sai

Testissä valittiin keskienerginen, keskiystävällinen, keskiutelias koira, jonka nimeksi annettiin Mörkö.

Mörölle Spotify loi tunnin ja 40 minuutin soittolistan, josta löytyi esimerkiksi Iggy Popia, No Doubtia, YUP:tä ja Green Dayta.

Lue myös:

    Uusimmat