Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL pelkää, että uupunut henkilöstö ja heikentynyt sisäinen turvallisuus voivat aiheuttaa ongelmia.
Liitto kertoo tiedotteessaan, että 70,8 % SPJL:n jäsenkyselyyn vastanneista kertoo oman työmääränsä lisääntyneen 2–3 vuoden aikana.
Oman työyhteisön tehtävien lisääntymisen on havainnut 79,2 % vastaajista.
Kuitenkin vain 6 % sanoo resurssien, kuten aika, raha ja henkilö, lisääntyneen samana aikana.
61,8 % tuntee uupumusta useammin kuin muutaman kerran vuodessa. Heistä 31 % kokee uupumusta viikoittain.
Liiton jäsenkysely toteutettiin vuoden 2022 lopulla.
"Huolestuttavia lukuja"
SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne pitää lukuja ”erittäin huolestuttavina”.
– Kentältä tuleva viesti osoittaa, että lisäbudjeteissa poliisille ja oikeushallintoon tulleet määrärahat eivät riitä lisääntyneen työmäärän, entistä haasteellisempien tehtävien ja uusien vaatimusta kattamiseen, Rinne toteaa tiedotteessa.
– Puhe poliisin määrärahojen lisäämisestä ei lämmitä, kun se ei näy jokapäiväisessä työssä, jonka tahti vain kiihtyy.
Kiirettä, stressiä ja unihäiriöitä
SPJL:n kyselyyn vastanneista 80,6 % kertoo työnsä kiireellisyyden lisääntyneen viime vuosina. 61,9 % sanoo työn vievän voimavaroja entistä enemmän.
Uupumus näkyy tiedotteen mukaan muun muassa unihäiriöinä, joita oli kokenut 51,3 % vastanneista. Yli puolet vastaajista kertoi myös, että työaika ei tunnu riittävän annettujen tehtävien hoitamiseen, mikä aiheuttaa stressiä.
– Henkilöstön uupuminen on hyvin vakavana asiana inhimillisestä näkökulmasta, mutta tilanne on huolestuttava myös sisäisen turvallisuuden kannalta, Rinne toteaa.

