South Parkissa ivailtiin armottomasti prinssi Harrylle ja herttuatar Meghanille – näin herttuapari vastaa

Prinssi Harrysta ja herttuatar Meghanista tehtiin armotonta pilaa tuoreessa South Park -jaksossa.

South Park -animaatiosarjasta esitetttiin taannoin jakso, jossa parodioidaan pilkkaavaan tyyliin prinssi Harrya ja herttuatar Meghania.

The Worldwide Privacy Tour -nimeä kantavan jakson alussa kerrotaan, että kaikki jaksossa nähtävät hahmot ovat fiktiivisiä, vaikka ne perustuisivatkin oikeisiin ihmisiin. Jakson pääosassa esiintyviä hahmoja ei ole nimetty herttuaparin mukaan, mutta ne näyttävät vaatteita myöten Harrylta ja Meghanilta.

Jakso keskittyy pariskuntaan, joka muuttaa uuteen kaupunkiin saadakseen yksityisyyttä. Jakson alussa hahmot saavat tietää, että Kanadan kuvitteellinen kuningatar on kuollut. Jakson kuningatar muistuttaa Ison-Britannian kuningatar Elisabetia, joka menehtyi 8. syyskuuta 2022.

Jaksossa Kanadan prinssi ja prinsessa osallistuvat edesmenneen kuningattaren hautajaisiin. Pari saa kuitenkin muilta kuninkaallisilta jäätävän vastaanoton, sillä he ovat "kaltoinkohdelleet Kanadan monarkiaa".

Puhdistaakseen maineensa pari vierailee Kanadan aamutelevisio-ohjelmassa, jossa he esiintyvät kylttejä pidellen. Prinssin kylttiin on kirjoitettu teksti "Haluamme yksityisyyttä" ja prinsessan kylttiin puolestaan teksti "Älkää katsoko meitä".

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Voit selata kuvia painamalla nuolikuvakkeesta.

Jaksossa pariskunta kertoo, että he haluaisivat olla "normaaleja ihmisiä" ja voivottelevat kaiken heihin kohdistuvan huomion olevan raskasta. Lopulta pari lähtee yksityiskoneella Worldwide Privacy Tour -kiertueelle. Kiertueen jälkeen pariskunta asettuu taloksi South Parkiin, jossa he verhoilevat uuden kotinsa yksityisyyttä peräänkuuluttavilla bannereilla.

Jaksossa pariskunta myös muun muassa mainostaa prinssin uutta kirjaa Waaagh, joka muistuttaa prinssi Harryn tammikuussa julkaistua Spare-elämäkertaa. Lisäksi jakson toinen päähahmo kinastelee veljensä kanssa, jonka voidaan tulkita perustuvan Harryn ja tämän veljen prinssi Williamin välisiin kahnauksiin.

Oikeustoimia?

Paljon huomiota saanut jakso on saavuttanut myös Harryn ja Meghanin, jotka eivät lehtitietojen mukaan ole olleet riemuissaan heihin kohdistuneesta ivailusta. Joidenkin lähteiden tietojen mukaan etenkin Meghan on ottanut häneen kohdistuneen pilailun raskaasti.

Ulkomaalaislehdissä on spekuloitu myös mahdollisista oikeustoimista, jotka Harry ja Meghan saattaisivat aloittaa South Parkia vastaan. People kuitenkin kertoo, että Harryn ja Meghanin tiedottaja torppaa spekulaatiot oikeustoimista ja kutsuu huhuja tylsiksi ja perusteettomiksi.

– Se on suoraan sanoen hölynpölyä, tiedottaja sanoi oikeustoimispekulaatioihin viitaten.

Lue myös:

    Uusimmat