Sota-asiantuntijan huomiot Butshasta: "Vaatii tekijältä raakalaismaisuutta, ylempi johto tietoinen" – vastaavia raakuuksia paljastunee muualtakin Ukrainassa
Venäjän armeijan sotilaat vetäytyivät Kiovan lähellä sijaitsevasta Butshan kaupungista. Tämän jälkeen maailmalle levisivät kuvat surmatuista siviileistä ja joukkohaudoista. Onko sota Ukrainassa raaistumassa entisestään?
Ukrainan joukot ovat onnistuneet valtaamaan pääkaupunki Kiovan ympäristön takaisin itselleen. Samalla Venäjän armeijan jälkeensä jättämät raakuudet ovat tulleet koko maailman tietoon ja suuri kysymys kuuluukin: oliko Venäjän johto tietoinen alueen tapahtumista?
– Kyllä teon laajuus vaikuttaa siltä, että ylempi johto on ainakin ollut tietoinen siitä mitä on tapahtunut, tai jopa antanut suoria ohjeita. Mistään ei kuitenkaan voida olla varmoja ennen kuin kansainväliset tutkijaryhmät ovat tutkintansa tehneet, mutta uhrien lukumäärä ja se tapa, jolla heidät on teloitettu, osoittaisi, että tämä on ollut järjestelmällistä, arvioi Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja Petteri Kajanmaa.
Venäjä itse on kiistänyt syytökset siviilien teloittamisesta ja väittänyt tapahtumien olevan osa Ukrainan järjestämää propagandaa. Ilmiselvää kuitenkin on, että kyse on poikkeuksellisesta raakuudesta.
– Tekohetkellä näiden ihmisten kädet on sidottu, heidät on teloitettu lähietäisyydeltä ampumalla. Tekijältä sellainen vaatii raakalaismaisuutta. On sanottu, että tämä korostaa venäläistä väkivallan kulttuuria ja ehkä myös kurittomuutta sotilasjoukoissa, Kajanmaa toteaa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Kajanmaan mukaan lisää samankaltaisia raakuuksia voi paljastua muualtakin Ukrainasta.
– Pahoin pelkään, että (uusia) tulee paljastumaan. Ei välttämättä samassa mittasuhteessa, mutta samanlaisia toimenpiteitä. Kyseessä voi olla myös turhautuneiden sotilaiden kosto niille ihmisille, jotka ovat vastustaneet heidän toimintaansa. Sotilaille on ollut aivan sama, ovatko nämä ihmiset itse siviilejä vai sotilaita.
Ukrainan viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet monet länsimaat harkitsemaan kovempia sanktioita Venäjää vastaan. Kajanmaan mukaan käsillä on myös hetki, jolloin länsimaat joutuvat miettimään, mikä olisi sellainen teko, joka aiheuttaisi esimerkiksi Naton puuttumisen tilanteeseen.
– Täytyy muistaa ettei Ukraina ole Naton jäsen, mutta länsi puuttui Kosovon sodassakin tapahtuviin kauheuksiin. Nyt aletaan varmasti lähestymään sitä kynnystä. Toisaalta koko tämän sodan ajan Venäjä ja Nato ovat väistelleet toisiaan ja pyrkineet pitämään toisensa irti tästä konfliktista.
Venäjän on huhuttu kokoavan joukkojaan ja iskevän sitten suuremmalla voimalla itäiseen Ukrainaan – miten tällainen muuttaisi tilannetta? Katso Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja Petteri Kajanmaan koko haastattelu yllä olevalta videolta.
Uusimmat
-
13:05
Mika Poutala muistaa yhä erityisesti yhden näyttävän tempun TTK-kaudeltaan: "Monta kertaa meinasi kuristua"
-
13:04
Tähtikapteeni hölmöili pelikiellon huippuotteluun – Ronald Koeman kävi kierroksilla tuomarin toiminnasta
-
12:52
Kamala Harris aikoo vahvistaa kyvykkyytensä toimia presidenttinä – julkistaa lääkärintodistuksen
-
12:27
Tapparan riveistä huolestuttava tieto – Liigan kriisipesäkkeeltä pöytään yllätysveto
-
12:24
Vasemmistoliitto: Suomen ei pitäisi osallistua Naton ydinaseharjoitukseen
-
12:11
Uutuuskirja: Marin "pahensi tilannetta", kun Putin suunnitteli sotaa
-
11:44
Mitä ihmettä? Huolta herättänyt räjähdelaiva Ruby pysähtyi lähelle Britannian vaarallisinta hylkyä
-
11:42
Osa hyvinvointialueista lisännyt vuokratyövoiman käyttöä roimasti
-
11:33
Ukraina iski tuhoisasti – palo roihuaa
-
11:32
Maa- ja metsätalousministeri Essayah Uutisextrassa: Osalla kunnista liikaa tietoa vesihuollosta verkkosivuillaan – hybridiuhat olemassa
-
11:32
Kuningas Charles ottaa pian suuren askeleen ensimmäistä kertaa syöpädiagnoosinsa saamisen jälkeen – lääkärit valvovat tarkasti vierellä
-
11:30
Toimi näin, jos näet hirven juoksemassa moottoritiellä
-
11:17
Supertähti nurmelle Helsingissä? Englannin romahduksella jättimäinen seuraus
-
11:13
NYT: Trump toiminut "varjopresidenttinä" Yhdysvaltain ulkopolitiikassa – avitti Suomen NATO-äänestystä
-
10:33
SM-liigakäskijän purkauksesta palaveerattu – näin seura selventää tuoretta ulostuloa
-
10:16
Seiska: Keuhkosyöpädiagnoosin saanut Aki Palsanmäki avaa vointiaan kiireellisen leikkauksen jälkeen
-
10:05
Presidentti Niinistö Ylellä: Ukrainan sodan sotilaallinen ratkaisu on kaukana
-
10:02
Skuutilla ajanut mies törmäsi lapseen Vaasassa
-
09:51
Entinen maajoukkuejuoksija kuoli vain 28-vuotiaana – "Eikä sinua koskaan unohdeta"
-
09:45
Pernilla Böckerman avoimena ajatuksistaan bikini fitness -urheilua kohtaan: "En suosittele yhtään kellekään"
-
Lataa lisää