Mainos

Solana varoitti Turkkia

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana varoitti torstaina Turkkia kuolemanrangaistuksen säilyttämisestä. Solana sanoi, että Turkin on vaikeaa, ehkä mahdotontakin päästä EUY:n jäseneksi, jos se säilyttää kuolemanrangaistuksen laissaan. Solana kertoi sanoneensa Turkin ulkoministerille Ismail Cemille, että EU on hyvin pettynyt turkkilaisen tuomioistuimen päätökseen pitää kurdijohtaja Abdullah Öcalanille määrätty kuolemantuomio voimassa.

Euroopan maat kiinnittävät suurta huomiota kuolemanrangaistuksen poistamiseen. Siksi valtion olisi vaikeaa, jollei mahdotontakin olla osa eurooppalaisten maiden perhettä, jos se ei kumoa kuolemanrangaistusta, hän sanoi. Turkin ehdokasjäsenyys tulee esille Helsingissä parin viikon kuluttua pidettävässä EU-maiden huippukokouksessa. Solana sanoi toivovansa, että jotain tehtäisiin, jotta Helsingissä saataisiin aikaan hyvä päätös Turkin suhteen.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.