Smokkimekollaan Oscar-gaalassa kohauttanut tähti haluaa murtaa tabuja: "Ihmisiä häiritsee nähdä minut juhlamekossa"

Billy Porter haluaa herättää keskustelua sukupuolirooleista.

Oscar-gaalassa asullaan kohauttanut  Billy Porter aavisti jo etukäteen, millaisen reaktion hänen smokkiasunsa saisi aikaan.

– Ihmisiä varmasti häiritsee nähdä minut juhlamekossa, mutta se ei kuulu kenellekään muulle kuin minulle, hän totesi Voguelle ennen Oscar-gaalaa.

Näyttelijänä ja laulajana sekä performanssitaiteilijana tunnettu Porter hämmästytti punaisella matolla saapumalla kameroiden eteen smokissa, jonka alaosana oli housujen sijaan valtava helma.

Erikoinen asu sai valtavasti ylistystä, mutta herätti myös suuttumusta sen käsityksen vuoksi, että afroamerikkalainen mies mekossa on uhka maskuliinisuudelle.

– Olin valmis herättämään keskustelua. Meidän täytyy opettaa muille, kuinka kohdella, rakastaa ja kunnioittaa meitä. Voimme tehdä sen ainoastaan kunnioittamalla itseämme.

Porter kertoo haluavansa murtaa tabuja ja ravistella jäykkiä sukupuolirooleja. Negatiiviset kommentit eivät häntä kiinnosta. Hän korostaa, että hänen pukeutumisensa on hänen oma asiansa.

– Ei teidän tarvitse katsoa, se ei liity teihin. En ymmärrä, miksi minun mekkoni aiheuttaa näin paljon selkkausta elämässänne.

Muotia rakastava Porter aikoo jatkossakin pukeutua, miten haluaa, ja jatkaa avaamaansa keskustelua.

Lähde:AP News

Lue myös:

    Uusimmat