Sisäministeriö: Suomeen voi itärajalla pyrkiä sotarikollisia, radikalisoituneita tai sotilaita siviilivaatteissa
Itärajalta Suomeen pyrkivien joukossa voi viranomaisten mukaan olla myös rikollisia, radikalisoituneita tai ihmisiä, joilla on sotarikostaustaa. Viranomaisten mukaan riski tälle kasvaa, jos maahantulijoiden määrä jatkuu suurena. Arvio ilmenee valtioneuvoston rajapäätökseen liittyvästä muistiosta.
Maahan tulevien joukossa Suomeen voi muistion mukaan päästä myös siviileiksi tekeytyviä sotilaita.
Hallitus päätti keskiviikkona sulkea kaikki muut itärajan rajanylityspaikat paitsi Raja-Joosepin Lapissa, koska venäläisviranomaiset ovat ohjanneet Suomen rajalle aiemmasta poiketen ihmisiä, joilla matkustusasiakirjat eivät ole kunnossa.
– Suuri hakijamäärä mahdollistaa myös erilaisten kansallista turvallisuutta vaarantavien henkilöiden tai joukkojen tarkoituksellisen lähettämisen Suomeen. On todennäköistä, että ilmiö tulee aiheuttamaan yhteiskunnassa turvattomuutta, muistiossa todetaan.
Uusi raja-asemien sulkemispäätös astuu voimaan perjantaina.
Sitoo viranomaisten resursseja
Sisäministeriön valmisteleman muistion mukaan Suomeen on heinäkuun lopusta lähtien pyrkinyt itärajalta yli 700 ihmistä kolmansista maista hakemaan turvapaikkaa.
Määrä kasvoi voimakkaasti marraskuussa: kun vielä viikolla 45 turvapaikkaa haki 32 ihmistä, oli vastaava määrä seuraavalla viikolla 527. Turvapaikanhakijat ovat olleet lähtöisin muun muassa Syyriasta, Somaliasta, Jemenistä ja Irakista.
Turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä sitoo Rajavartiolaitoksen ja poliisin voimavaroja, muistiossa todetaan.
– Ilmiö nykymuodossaan ja mahdollisesti laajetessaan sitoo yhä merkittävämmän osan koko Rajavartiolaitoksen resursseista, todetaan muistiossa.
Muistio: Taustalla järjestäytynyttä rikollisuutta
Valtioneuvoston muistion mukaan itärajan maahantulon taustalla vaikuttaa järjestäytynyttä rikollisuutta sen lisäksi, että Venäjän valtion rajaviranomaiset sallivat ja edistävät sen tapahtumista.
Suomeen pyrkimistä on muistion mukaan markkinoitu sosiaalisessa mediassa, ja lisäksi sen mukaan Suomen-reitille on ohjattu ihmisiä, jotka ovat oleskelleet Valko-Venäjällä.
– Kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisen Raja-Jooseppiin voidaan arvioida kuluttavan eniten Suomeen henkilöitä järjestävien resursseja, sillä Raja-Joosepin vastaisen Venäjän Lotan rajanylityspaikan läheisyydessä on eteläisempiä rajanylityspaikkoja heikompi infrastruktuuri erityisesti joukkoliikenteen ja majoituskapasiteetin osalta. Tämä vaikeuttaisi maahantulon välineellistämistä Suomeen, todetaan muistiossa.
Perjantaina voimaan astuvan päätöksen mukaan Raja-Jooseppi on joulukuun 23. päivään saakka ainoa avoinna oleva rajanylityspaikka Suomen ja Venäjän välillä.
Torstain vastainen yö rauhallinen
Itärajaa valvovat rajavartiostot tiedottivat torstaiaamuna viestipalvelu X:ssä, ettei maahan pyrkinyt torstain vastaisena yönä yhtään turvapaikanhakijaa. Kainuun rajavartiosto kertoi keskiviikko-iltana, että kaikki keskiviikkona maahan pyrkineet eivät hakeneet turvapaikkaa.
MTV seuraa itärajan tilannetta torstaina 23. marraskuuta tässä artikkelissa.
Uusimmat
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:45
Sää näyttää "enemmän kesältä", sanoo Pekka Pouta
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
Lataa lisää