Itäraja on aina ollut suuri uhka Suomelle, mutta se on myös suuri mahdollisuus, kirjoittaa kolumnissaan MTV Uutisten monivuotinen kirjeenvaihtaja Helena Petäistö.
Juuri nyt, kun ilmastonmuutos puskee matkailijoita pohjoiseen ja muun Euroopan katseet kohdistuvat unionin itärajalle, on itärajan matkailureitillä todellinen momentum, johon kannattaa ehdottomasti tarttua.
”Tervetuloa iloiseen Itä-Suomeen!” kuulutti Joensuuhun menevän junan lupsakka konduktööri. Kun ihmettelin ikävää lipuntarkastusta ”iloisen Itä-Suomenkin” junassa, konduktööri ohjeisti oitis heti ravintolavaunuun: ”Sieltä löytyy oikein mukavaa matkaseuraa muista Savonlinnaan menijöistä!”
Aikamatka vanhaan Olavinlinnaan
Pohjoiskarjalainen konduktööri ei ollutkaan ihan väärässä, mutta silti hieraisin silmiäni ravintolavaunun ovella, sillä aikamatka Olavinlinnan 550-vuotisjuhlallisuuksiin alkoi jo Helsingissä!
Pöydässä istui komeita Ruotsi-Suomen upseereita upeissa sinikeltaisissa, kultanapeilla koristelluissa Kustaa III:n ajan univormuissaan valkoinen peruukki päässä syömässä omelettia. Göteborgista oli sotaan suurvallan itärajalle matkalla jos ei koko prikaati, niin ainakin sen hurmaavimmat upseerit, joukossa myös kolkkahattuisia Uudenmaan prikaatin tykkipoikia sinivakoisissa univormuissaan.
Tämä oli alkusoittoa Suomen oloissa uskomattomalle kolmen päivän tapahtumalle Savonlinnassa, jossa saarellaan vedestä jykevänä nouseva Pohjoismaiden mahtavin puolustuslinna muistutti, mistä päin vaara on uhannut jo yli viisi ja puoli vuosisataa.
Eikä se vaara ole siitä mihinkään kaikonnut, päinvastoin, totesivat ulkomaiset turistit, joihin vielä syyskuussakin törmäsi alueella vain 70 kilometrin päässä koko Euroopan itärajalta. Niin hyvin tuo raja on viime aikoina piirtynyt kaikkien eurooppalaisen verkkokalvoille tv-uutisten ansiosta, että se houkuttelee.
Historiallisen juhlahumun ideoinut ja suurelta osin myös toteuttanut Pyhän Olavin kilta ansaitsee syvän kumarruksen ja hatunnoston. Kilta oli perustettu sata vuotta sitten valmistelemaan Olavinlinnan 450-vuotisjuhlia, ja sen rooli on ollut linnan säilymisen kannalta aivan keskeinen. Voiko kukaan enää edes kuvitella, että linna oli todella vaarassa kaupunkiin tulevan rautatien takia, kun Olavinlinnaa kaavailtiin purettavaksi rautatien alle sen lujittamiseksi? Mitenkähän helposti se purku olisi ylipäätään edes onnistunut?
Kuumempaa hottia kuin Waterloo?
Nyt sata vuotta myöhemmin Savonlinnan 550-vuotisjuhlakokemus oli sinne tulleelle kuin Belgian Waterloossa järjestettävä Napoléonin armeijan kohtalokas taistelu miniatyyrikoossa.
Kuvaa vuoden 2021 Waterloon taistelunäytöksestä.IMAGO/Photo News/ All Over Press
Waterloo vetää taistelunäytökseensä 17 000 turistia. Kyllä sieltä muutama tuhat innokasta irtoaisi myös Olavinlinnan taistelunäytöstä katsomaan, niin kuumaa hottia Suomen itäraja nyt on.
Kun kello löi 12 pääjuhlapäivänä, Karjalan lennoston Hornet jyrisi kaupungin yli, jonka keskusta oli ollut jo aamusta lähtien pakkautuneena täpötäyteen väkeä. Väkijoukossa törmäsi kaikkialla 1700-luvun epookkiasuihin sonnustautuneisiin Olavinlinnan taistelijoihin, joukossa myös viehättäviä tuon ajan daameja ja mamselleita. Naisten tehtävänä oli huolehtia sotajoukkojen muonituksesta ja toimia välskärin apuna. Sotilasleiri oli pystytetty Olavinlinnan vieressä sijaitsevaan Riihisaareen, jossa olivat myös vilkkaat keskiaikaiset Olavinmarkkinat.
Rumpujen päristessä eri prikaatien upseerit loisteliaissa univormuissaan marssivat linnan edustalla polveilevia pikkukatuja pitkin. Olisi ihan luullut olevansa historiallisen elokuvan kuvauksessa mahtavan puolustuslinnan liepeillä.
Venäläinen venkoili kuin Putin jo vuonna 1788
Elettiin Olavinlinnan venäläisaikaa vuonna 1788 Kustaa III:n sodan ajan linnan piirityksen alla. Painostava tunnelma tiivistyi, kun joukot äkseeräsivät Riihisaaressa yleisön silmien alla. Ruotsalaiset ja venäläiset neuvottelivat. Ruotsi vaati Olavinlinnaa miehittävien venäläisten antautumista, mutta linnan päällikkö Kuzmin ei vaatimukseen suostunut, vaan tokaisi: ”Avaisin mielelläni linnan portit, mutta minulla on vain yksi käsi, ja siinä on miekka.” Aivan samanlaista venkoilua jo silloin kuin nyt Vladimir Putinin suusta.
Silloin ruotsalaisjoukot siirtyivät asemiin kahdelle saarelle, jossa tykit jo odottivat. Olavinlinnan saarella olivat venäläisten tykit valmiina. Tunnelma oli jo hyvin painostava.
Jumalaton tykinjyske alkoi.
Lohi oli hypätä sopastani ulos legendaarisen Saima-kahvilan pöydässä, kun sodankäynti alkoi jumalattomalla tykinjyskeellä sadan metrin päässä kahvilasta, jonne olin tullut hakemaan itselleni muonitusta ennen taistelua. Keittoa jonottaessani taistelukäskyn oli antanut ilmavoimien prikaatinkenraali Aki Puustinen, joka puhui Olavinlinnan merkityksestä itäisen Suomen puolustuksessa ja nykyään suomalaisuuden symbolina.
Kiirehdin väkijoukon läpi niin nopeasti kuin mahdollista taistelupaikan läheisyyteen. Jyske jatkui ja ilma oli täynnä savua muskettien ja kiväärien jykevistä yhteislaukauksista niin kiinteältä maalta kuin tykkijollasta Olavinlinnaa kohti. Aina välillä kuului ruotsinkielisiä käskyhuutoja. Linnasta ammuttiin vastaan savupatsaiden keskeltä.
Näytös kesti 20 minuuttia. Aplodit olivat valtavat ja yleisö haltioissaan. Näin suurta taistelunäytöstä ei ollut Olavinlinnan liepeillä vielä koskaan esitetty.
Savonlinna sai Pariisi-ilmiönsä
Pyhän Olavin kilta oli onnistunut suurisuuntaisessa projektissaan täydellisesti monelta suunnalta tulleiden niin sanottujen historian elävöittäjien innostuksen ansiosta. Kaikilla oli mukanaan omat upeat univormunsa ja naisilla niin hienoja 1700-luvun asuja, että linnassa järjestettiin oikein kaksi muotinäytöstä päivän aikana.
Olavinlinnan pukuloistoa.
Paikalle saapunutta ”sotaväkeä” oli noin sata, kauimpaa tulleet Göteborgin Westgiötha Gustavianer, mutta paikalle olivat saapuneet myös Uudenmaan Karoliinit, Porin kuninkaallisen jalkaväkirykmentin henkikomppania, Savonlinnan tykkipursiseura, Rautpohjan tykkikerho, Satakunnan asehistoriallinen seura ja Oravais historiska föreningen.
Göteborgilaiset kertoivat käyneensä äkseeräämässä kauimpana jopa Etelänmerellä aikoinaan Ruotsin omistuksessa olleella Saint Barthin saarella asti, mutta Savonlinna oli heillekin kaukaisin kohde idän suunnalla. Iltajuhlan jälkeen valaistuna veteen heijastuvan, vaikuttavan Olavinlinnan sillalla göteborgilaiset olivat päiväänsä niin tyytyväisiä, että vannoivat tulevansa takaisin samoissa merkeissä milloin tahansa, jos kutsu käy.
Pyhän Olavin killan työ tapahtuu talkoovoimin, ja vierailevat ”asevoimat” harrastavat reissaamista eri tapahtumissa majoitus- ja ruokapalkalla. Killan puheenjohtajan Kristian Liljeströmin mukaan koko valtavan tapahtuman budjetti pysyi siis hämmästyttävän pienenä, 50 000 euron hujakoilla. Juhlat ja yhdessäolo tuntui olevan harrastajille tärkein palkkio, ja siitä kumpuavan hyväntuulisen meiningin huomasi ulkopuolinenkin. Ja sehän jos mikä passaa iloiselle Itä-Suomelle.
Suomenlinnan asemaa tukevan Ehrensvärd-seuran puheenjohtaja, professori Jussi Nuorteva, jonka aktiivinen panos Olavinlinnan urakan onnistumisessa oli merkittävä, sanoi ilahtuneensa erityisesti siitä, että päivän aikana oli oikein aistittavissa, miten savonlinnalaiset saivat tästä uskomattoman upeasta, valtakunnallisestikin merkittävästä tapahtumasta selvästi uutta puhtia.
– Se on erityisen tärkeää näinä aikoina, jolloin Itä-Suomeen on satanut ihan liikaa huonoja uutisia, hän painotti.
Minä kutsuisin sitä Pariisin olympialaisilmiöksi. Koko maailmanlaajuista ylistystä saaneet kisajärjestelyt saivat pariisilaiset leijumaan maanpinnan yläpuolella vielä viikkokaupalla kisojen jälkeenkin. Samaa näyttää tapahtuneen myös Savonlinnassa. Toivottavasti ilmiö kestää vielä pitkään!
Hienoja asuja, tuhmia lauluja ja kunnon ruokaa ja juomaa
Sotimisen jälkeen illalla olikin ilo ylimmillään linnan täpötäydessä suuressa Kuninkaansalissa ja Linnantuvassa samaan 1700-luvun henkeen, herroilla hienot ja värikkäät univormunsa, peruukkinsa tai lierihattunsa, ja pönkkähameisten daamien eleganssi korkeine kampauksineen olivat päiväsajasta vain kultivoineet.
Bellman-kokoonpanon tuhmasti sanoitetut laulelmat nostivat juhlatunnelmaa pidoissa, joissa ruokalista noudatti Kustaa III:n perinteitä linnan lihapadasta ja paistetuista Saimaan muikuista rikkaisiin ritareihin.
Väkeä ja ruokaa piisasi.
Poissa olivat linnan 1500-luvun tylsät vatsan täytteet, iänikuiset kaurapuurot ja -vellit, kauhea suolankäyttö ja yletön oluenjuonti. Nyt juotiin kohtuudella viinejä, herkuteltiin ja seurusteltiin. Ja taas olivat näkymät kuin parhaasta elokuvasta linnan paksujen muurien ympäröimissä saleissa.
Olavinlinnan perustajan perillinenkin viihtyi
Selvästi tyytyväisiä olivat illan tärkeät kunniavieraat, Ruotsista tullut Otto Thott, Olavinlinnan perustajan, Erik Akselinpoika Tottin, jälkeläinen 22. polvessa, sekä vapaaherra Joachim von Stedingk, Olavinlinnan vuoden 1788 taistelua johtaneen Savon prikaatin silloisen komentajan, Curt von Stedingkin, niin ikään ruotsalainen jälkeläinen.
Otto Thott tuntui olevan kuin kotonaan Savonlinnassa. Ihmekös tuo, kun hän saa kävellä suvulleen nimettyä katua kaupungin keskustassa. Thott kertoi käyneensä useita kertoja Savonlinnan oopperajuhlilla, ja juhlapuheessaan hän kiitteli sitä, että hänen esi-isänsä perustama, sotaisia aikoja nähnyt linna on nyt oopperataiteen merkittävä tyyssija. Historiankirjoissa Erik Tott mainitaan usein tanskalaiseksi. Rajat muuttuivat alituisesti tuohon maailmanaikaan, ja nyt suvussa on sekä ruotsalainen että tanskalainen haara. Tott itse sanoo ovelasti olevansa skånelainen.
Mutta Olavinlinnan rakentamiseen osallistui tosiaan myös tanskalaisia. Silloin 1400-luvulla perustettu Kalmarin unioni yhdisti Pohjoismaita. Nyt Pohjoismainen yhteistyö on taas todella ajankohtaista, muistutti Tanskan Helsingin suurlähetystön ministerineuvos Maja Elkjaer Frank. Vasta tänä syksynä uudelle asemapaikalleen saapunut Frank sai siis aivan alkumetreillään rautaisannoksen Itä-Suomen asiaa ja huomata, ettei Suomi todellakaan ole vain Helsinki.
Ja tietysti linnassa piti olla myös tanssiaiset 1700-luvun malliin. Menuetti oli Kustaa III:n Versailles’n hovista tuoma muotitanssi, ja historian harrastajilta se totta kai sujui kuin tanssi!
Elämys sekin; nähdä barokkitanssi livenä historiallisissa puitteissa. Olavinlinna on sittenkin kuin luotu monenlaisille nautinnoille, niin puolustuslinna kuin se onkin.
Vapaaherra Joachim von Stedingk ja Suomenlinnan asemaa tukevan Ehrensvärd-seuran puheenjohtaja, professori Jussi Nuorteva.
– Minulla on kunnia laskea seppele sukuni nimissä jokaiselle niistä 186:sta urheasta sotilaasta, jotka täällä Parkumäellä uhrasivat kaikkensa niin, että taistelu voitettiin, lausui vapaaherra Joachim von Stedingk seuraavana aamuna selvästi vaikuttuneena paikasta, jossa hän sai laskea sukunsa seppeleen Parkumäen taistelun massiiviselle muistomerkille; hyökkäystaistelun, jonka hänen esi-isänsä johti voittoon vuonna 1789.
Täälläkin nähtiin värikkäitä sotilasparaateja ja arvokasta lipunkantoa.
Joachim von Stedingkille käynti Olavinlinnassa ja Parkumäellä oli ensimmäinen, muttei viimeinen, hän vakuutti. Komeaan 1700-luvun aatelismiehen asuun pukeutunut ruotsalainen vapaaherra kantoi rinnassaan esi-isänsä Yhdysvaltain ensimmäiseltä presidentiltä, George Washingtonilta, saamaa maan korkeinta kunniamerkkiä, kultaista Cincinnati-merkkiä merkittävistä ansioista myös ranskalaisen Lafayetin johtamassa Yhdysvaltain vapaustaistelussa. Parkumäen kukkulan mäntyjen alla oli historia läsnä arvaamattomin tavoin.
Historiasta saatava entistä parempi matkailuvaltti
Siinäpä se! Itäinen Suomi on täynnä koko Euroopan kannalta merkittävää historiaa, ja historia toistaa itseään niin, että jälleen kerran on Suomen itäraja on polttopisteessä ja suuren kiinnostuksen kohteena, Olavinlinna sen kirkkaimpana tähtenä. Muualla Euroopassa historiaa käytetään nimittäin aina matkailuvalttina, ja siitä ammennetaan lukemattomia ideoita matkailijan kiinnostuksen herättämiseksi ja pysäyttämiseksi seudulle.
Matkailu on yksi aniharvoista voimakkaasti kasvavista ja työllistävistä aloista kaikkialla, mutta ilmastonmuutoksen ansioista erityisesti täällä Euroopan pohjoisosissa. Nyt siihen on panostettava tosissaan, kun rauta on kuumaa ennen kuin Ruotsi ja Norja ottavat ihan koko potin niin kuin ne ovat jo tekemässä. Samaan aikaan Itä-Suomi kärvistelee talousahdingossa itärajan sulkemisen seurauksena. Nyt nämä yhtälöt on yhdistettävä ja kehitettävä ja brändättävä itärajasta houkutteleva matkailureitti ja Itä-Suomelle vahvistuva elinkeino.
Olavinlinnan pihalla törmäsin sekä ranskalaisiin että espanjalaisiin turisteihin. Kyllä, kaikki heistä olivat tulleet Suomeen pohjoisen nykyisen heihin verrattuna miellyttävän ilmaston takia. Ja kyllä, molemmat seurueet olivat tulleet tarkoituksella juuri itärajalle ja molemmat jatkoivat rajan läheisyydessä kohti pohjoista.
Barcelonasta tulleesta neljän hengen seurueesta nuori pari oli löytänyt googlaamalla Olavinlinnan suuret juhlat. Ranskan Lyonista tullut iäkkäämpi porukka ei pörrää netissä. Heille tapahtuma, johon he olivat sattumalta osuneet, oli hieno yllätys ja onnenpotku.
Molemmat seurueet ylistivät Olavinlinnan mahtavuutta, yllättävää sijaintia keskellä järveä sekä pitkää historiaa juuri siinä kontekstissa, jolle he olivat tulleet hakemaan sisältöä eli paljon puhutun itärajan vaarasta. He eivät olleet tienneet oopperajuhlista, mutta nyt linnan nähtyään, nekin alkoivat kiinnostaa heitä.
Olavinlinna löytyy Tintistäkin
Mutta varsinkin, kun kerroin, että Olavinlinna löytyy myös Tintti-sarjakuvista, ranskalaiset valpastuivat hetkessä. -Ah bon? Missä niistä? He olivat selvästi innoissaan siitä, että voisivat kotiin palatessaan kaivaa esille ”Kuningas Ottokarin valtikan” ja sieltä syldavialaisen linnan, jonka mallina on ollut Olavinlinna.
Siitä tuli lisäsyy poseerata linnan edessä niin, että Lyonissa voi kaikille näyttää käyneensä autenttisessa Tintin linnassa. Tintin tekijän, Hergén, jäämistöstä löytyi kuin löytyikin mustavalkoinen valokuva Olavinlinnasta, ja niin valkeni Ottokarin valtikan linnan alkuperä. Tintti-valtti kannattaa ehdottomasti ottaa käyttöön, kun linnaa markkinoi matkakohteena ranskalaisille ja belgialaisille. Näissä kahdessa maassa joka kodin perusvarustuksiin kuuluvat Tintti-sarjakuvakirjat, joita Hergén mielestä voivat lukea kaikki 7-77-vuotiaat.
Se täytyy sanoa, että molempia seurueita harmitti kovasti se, että linnan lähistöllä oleva kaupunginosa on Savonlinnassa täytetty tylsällä laatikkorakentamisella. Barcelona ylpeilee keskiaikaisella kaupunginosallaan, Barri gòticilla, joka on Unescon maailmanperinnekohde samoin kuin myös Lyonin renessanssikaupunginosa. Muualla Euroopassa on historia ymmärretty säilyttää. Nyt se houkuttelee matkailijoita.
Mallia kekseliäästä Ranskasta, ei ABC:lta
Ranska on maailman matkailutilastojen ykkösmaa, mutta aivan yhtä hyvin ykkönen voisi olla Espanja, Italia tai Yhdysvallat. Mutta Ranska on ollut niitä kekseliäämpi, ja se on järjestelmällisesti kehittänyt alaa olemalla varsinainen matkailun laboratorio jo yli 30 vuotta. Siksi sieltä kannattaa todellakin ottaa oppia. Totta kai etuna on myös herkullinen ruoka, joka on yhä tärkeämpi osa matkailua kaikille muillekin.
Mutta Ranska on etenkin automatkailijan unelmamaa, sillä uutta ja erilaista nähtävää ja koettavaa tulee vastaan jatkuvasti. Samalla, kun maisemat muuttuvat, muuttuu myös rakennuskanta, herkut ja maakuntien erikoisuudet. Rakennuksia valvotaan niin, ettei Normandiaan saa rakentaa alsacelaistaloa eikä Bretagneen baskitaloa. Maakuntien herkkuja päivitetään ja jalostetaan, mutta niistä pidetään ylpeinä kiinni ja tarjoillaan joka paikassa.
Kenelläkään ei tulisi mieleenkään varsinkaan lomalla syödä teollista ruokaa huoltoasemilla. Siinä eurooppalaisten turistien kannalta pahimpia suomalaisen matkailutarjonnan pullonkauloista kaupunkien ulkopuolella.
Samanlaisuuden synti
Toinen on samanlaisuuden synti. Kun yksi paikkakunta on keksinyt houkuttimeksi vaikka valkosipuliyön, kohta se on kymmenillä muilla paikkakunnilla. Ranskassa jokainen paikkakunta pyrkii löytämään oman houkuttimensa, oman juttunsa, jolla erottua muista. Tärkeintä on erottua joukosta, ei matkia muita.
Herkuttelijoiden maassa kun ollaan, se voi olla jopa joku paikkakunnalla tuotettava erityisen hyvänmakuinen luonnontuote, esimerkiksi etelän Menton on tunnettu sitruunakaupunki ja Cavaillon on tunnettu erityisen hyvistä meloneistaan. Atlantin rannikolla voi kulkea vaikka jännittävää kampasimpukkareittiä. Kuuluisimmat juustot ovat totta kai hyviä houkuttimia, sillä usein niihin liittyy myös mielenkiintoinen historia, hyvänä esimerkkinä Camembertin kylä Normandiassa.
Oman herkun ympärille kehitetään monenlaista houkutinta melonireitistä sitruunajuhliin. Herkku näkyy ja on tarjolla joka puolella lukuisin eri tavoin, sille tehdään omia kauniita kattauksia, astioita, pakkauksia ja reseptejä, se hyppää silmille jo rautatieasemalla ja tien poskessa; siltä ei yksinkertaisesti voi välttyä.
Se tärkein oma juttu esiin
Mutta useimmiten tärkein oma juttu löytyy historiasta. Teemaa ei pidetä piilossa, vaan se näkyy ja kuuluu ja tuo omaa tunnelmaansa. Kannattaa mennä kokemaan Carcassonnen kaupungin erityislaatuisuus lähellä Pyreneiden vuoristoa. Jo lentokentällä tuloaulan jättilakanassa haarniskamies toivottaa tervetulleeksi kataarien kaupunkiin, Pays des Cathars.
Jos ei tiedä, mikä oli tämä katolisen kirkon tuhoama hieno kulttuuri, se selviää taatusti tässä keskiaikaisten muurien ympäröimässä, huolellisesti säilytetyssä kaupungissa. Matkailusesongin aikana kaupungilla näkyy ratsastavia haarniskamiehiä ja tiettyinä kellonaikoina jopa pienet näytökset elävöittävät katukuvaa, trubaduurit laulavat kaihoisasti kaduilla, ravintoloiden ja bistrojen menut muistuttavat kataarien ruokaperinteestä, ja tietysti koko historia on tyylikkäästi tuotteistettu. Ei mitään krääsää, vain hyviä tuotteita, sitä pyritään valvomaan.
Onnekas, onnekas Savonlinna
Mikä onnenpekka Savonlinna onkaan! Sillä on peräti kaksi vahvaa matkailuteemaa, Olavinlinna ja ooppera, jotka tietysti liittyvät toisiinsa. Niiden tulisi pompata silmille jo junapysäkillä ympäri vuoden.
Turistiaikaan katukuvaa kannattaisi todellakin piristää puolustuslinnan elämään kuuluneiden upseerien näkymiseen värikkäissä univormuissaan jakamassa tietoa eri kielillä. Mainioita kesätyöpaikkoja opiskelijoille, tehokasta tiedottamista kaupungille ja mieleenpainuvaa katukuvan elävöittämistä. Wienin kaduilla punaiseen hännystakkiin pukeutuneet peruukkipäiset Mozartit tiedottavat konserteista ja välillä jopa soittaa lurauttavat jotakin instrumenttia.
Tähän maailmanaikaan mahtavan Olavinlinnan roolin itärajan lukkona on kuitenkin ihan ehdoton ykkösteema, sillä juuri nyt on sen aika, kun kaikkien katseet ovat kääntyneet Euroopan itärajalle. Sitä paitsi se kiinnostaa ihan koko yleisöä, ei vain oopperan harrastajia. Linnan rikkaasta historiasta löytyy tuhansia tarinoita, joita voisi hyödyntää, samoin kuin Pyhän Olavinkin historiaa.
Rakuunasta brändituote?
Entä se herkkupuoli, kun se aina kiinnostaa turisteja? Jos linnan lihapataa jalostettaisiin vaikka kilpailun kautta, voisiko siitä tulla Savonlinnan nimikkoruoka?
Erittäin kiinnostavaa linnan ruokahistoriassa on runsas rakuunan käyttö 1600-luvulta lähtien. Ruotsin-vallan aikanahan Suomesta vietiin kymmeniä erilaisia mausteyrttejä ulkomaille, sillä näillä leveysasteilla ja intensiivisellä kasvukaudella keskiyön auringon alla on yrteissä paljon enemmän aromia kuin etelämpänä.
Olikohan rakuuna siis Olavinlinnan omaa viljelyä?
Joka tapauksessa Olavinlinnan rakuuna olisi hyvä brändi myytäväksi kauniissa pakkauksessa, ja reseptikilpailu voisi tuottaa hyvän tuloksen myös rakuunaa käyttäen, niin hyvä mauste se on. Riittää, kun ajattelee vaikka kanaa rakuunakermakastikkeessa, niin vesi herahtaa kielelle.
Rantaa, saaria ja rohkeutta – mutta ei betonitötteröitä
Savonlinnan uskomattomia etuja on myös olla kaupunki, jolla on eniten rantaviivaa koko maassa ja saariakin suurempi määrä saaria kuin Turun saaristossa. Niin että ei kun antaa palaa kaupungin kehittämisessä matkailun uudeksi tähdeksi Olavinlinnan 550-juhlien nostossa. Turha vaatimattomuus pois ja tiedottaminen kuntoon!
Hämmästyttävän moni tuli nimittäin kertomaan kadulla sitä, että luojan kiitos, kun olivat vahingossa lähteneet kaupungille, sillä heidän korviinsa ei tieto mahtavasta juhlasta ollut ollenkaan kantautunut.
Ja Savonlinnan vanavedessä nyt todellakin kehittämään uutta matkailureittiä pitkälle itärajalle! Kaikille paikkakunnille omat, toisistaan eroavat teemat – paitsi tietysti taistelupaikat, jotka ovat luonnollisesti koko reitin yhteinen punainen lanka.
Heti mieleen tulevia helmiä ovat tietysti uskomaton Punkaharju, Imatran arvokas valtionhotelli, Bombatalo, lättähatturadan varren idylliset vanhat puuasemat ja varmasti paljon muuta.
Ja ennen kaikkea koko Suomen hurmaavin majoituskokonaisuus Järvisydän, jossa suomalainen eksotiikka on osattu hyödyntää niin, että se houkuttelee meille vaativat ja hyvin maksavat matkailijat, siis juuri ne, jotka tavallisesti menevät Sveitsin ja Itävallan idyllisiin alppikylien korkeatasoisiin alppimajahotelleihin.
