Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ei ota kantaa kirjan yksityiskohtiin, muttei kiistäkään väitettä Suomeen saapuneista venäläistaustaisista sotilaista.
Suomeen tuli vuoden 2023 kesällä venäläistaustaisia sotilaita, väittää uutuuskirja Ilkeyksiä, sabotaasia, hyökkäyksiä.
– Siinä lienee viitataan näihin tiettyihin Venäjän armeijasta pois lähteneisiin sotilaisiin, tai sellaisen taustan omaaviin henkilöihin, joilla voi olla tarina moneen suuntaan, Häkkänen kommentoi MTV Uutisille, muttei ota kantaa kirjan yksityiskohtiin.
Kysyttäessä, ovatko henkilöt turvallisuusuhka Suomelle, Häkkänen sanoo rajanviranomaisilla ja poliisilla olevan käytössä "normaalit toimintamenettelyt".
– Sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet sotilaallisessa toiminnassa, tai saaneet sotilaallisen koulutuksen ovat lähtökohtaisesti erityisen kontrollin piirissä olevia henkilöitä, Häkkänen huomauttaa.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ei puolestaan tänään halunnut kommentoida kahden vuoden takaisia tapahtumia.
MTV Uutiset kysyi kirjan väitteistä myös suojelupoliisilta, joka ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra ei myöskään suostunut kommentoimaan kirjan väitettä.
Lue myös: Mari Rantanen vaikenee kesän 2023 tapahtumista
Torden otettiin kiinni kesällä 2023
Tänään julkaistussa teoksessa syvennytään Venäjän käymään hybridisotaan Suomea ja länttä vastaan. Kirjassa ei kerrota tarkemmin, kuinka monta sotilasta Venäjältä rajan yli tuli vuonna 2023.

