Sisäministeri Ohisalo, autetaanko al-Holin aikuisia jatkossakin Suomeen asti? – "Tähän en voi valitettavasti ottaa kantaa"

3:47
Video: Sisäministeri Ohisalo kommentoi al-Holin palaajia – "Tämä on kokonaisuus, josta on syytä olla huolissaan".

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ei ota kantaa siihen, voiko Suomi jatkossa tuoda lisää aikuisia al-Holin leiriltä kotimaahan asti.

Syyriasta al-Holin leiriltä kotiutettiin eilen Suomeen kaksi aikuista naista sekä kuusi lasta.

Sisäministeri Ohisalon mukaan päätös kotiuttamisesta tehtiin viranomaisharkinnassa.

Ministeriltä kysyttiin, onko Suomen linja jatkossakin aikuisten auttaminen al-Holista Suomeen saakka.

– Hallituksen linjaushan on selvä. Se on vuosi sitten tehty, ja siellä on päätetty, että lapsia täytyy auttaa, Ohisalo kommentoi.

Joulukuussa 2019 Sanna Marinin (sd.) hallitus linjasi tahtotilakseen auttaa kotiuttaa suomalaislapset leiriltä niin pian kuin mahdollista.

Ulkoministeriön erityisedustaja, ministeriön al-Holin operaatiosta vastannut virkamies Jussi Tanner sanoi eilen, ettei lapsia olisi voinut missään tilanteessa kotiuttaa ilman vanhempiaan.

Tanner totesi myös, että viranomaisilla olisi ollut velvollisuus saattaa lapset turvaan "myös ihan ilman hallituksen päätöstä tai riippumatta esimerkiksi hallituksen kokoonpanosta tai väristä ”.

Loputkin lapset halutaan Suomeen

Ministeri Ohisalolta kysyttiin tarkennukseksi, eikö tapahtuneen pohjalta ole luontevaa ajatella, että viranomaiset auttavat jatkossakin myös aikuisia Suomeen.

– Tähän en voi valitettavasti ottaa kantaa. Oikeastaan se poliittinen harkinta tässä asiassa on tehty jo silloin vuosi sitten. Nyt tämä asia on vahvasti viranomaisten käsissä, Ohisalo vastasi.

Sisäministeri ei ota kantaa siihen, tiesikö hallitus kahden naisen ja kuuden lapsen kotiuttamisesta etukäteen.

Ohisalon mukaan viranomaiset tekevät parhaillaankin töitä, jotta loput leirillä olevat lapset saadaan Suomeen.

Leirillä on vielä noin 15 suomalaislasta sekä puolenkymmentä äitiä.

"Suomi on edelleen maailman turvallisin maa"

Keskusrikospoliisi tekee esiselvitystä al-Holin leiriltä kotiutetuista suomalaisista. Viranomaiset käyvät läpi, ovatko henkilöt syyllistyneet ulkomailla ollessaan rikoksiin.

Myös suojelupoliisi arvioi kunkin kotiutetun mahdollisesti aiheuttamaa turvallisuusuhkaa.

Sisäministeri sanoo ymmärtävänsä sen, että moni suomalainen on peloissaan tilanteesta.

– On selvää, että tällaiset kysymykset aiheuttavat huolia. Mutta Suomi on edelleen maailman turvallisin maa, ja siitä pidetään kiinni, Ohisalo linjaa.

7:12
Sisäministeri Maria Ohisalon koko haastattelu (21.12.).

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja