Cracked.com -sivusto kertoo, että länsimaissa ei osata käydä oikein vessassa. Lue, miten asiointi menee pieleen.
Vessat, joissa on pakko kyykistyä, ovat olleet standardi suurimman osan ihmiskunnan historiasta. Niitä käytetään edelleen paljon muissa kuin länsimaissa.
Länsimaalaiset ihmiset ovat käyneet tarpeillaan istuinkäymälöissä siitä lähtien, kun ne tulivat markkinoille 1800-luvulla. Tavan uskotaan olevan yhteydessä peräpukamiin, paksusuolen tulehdukseen ja suolitukoksiin, joita ei juuri esiinny maissa, joissa istuinkäymälöitä ei ole.
Myös wc-istuimet, jotka on korotettu noin 5–10 senttimetriä normaalia ylemmäs, ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet kehittyneissä maissa.
Näin se pitäisi tehdä:
Vuonna 2003 tehdyssä tutkimuksessa tarkkailtiin 28:aa ihmistä, joiden piti ulostaa kolmessa eri asennossa: istuen korkealla wc-pöntöllä, matalammalla wc-pöntöllä ja kyykyssä kuin pesäpallojoukkueen sieppari.
Tutkijat huomasivat, että ulostaminen kesti kyykkyasennossa minuutin lyhyempään kuin wc-istuimella. Lisäksi tutkimukseen osallistuneet kuvailivat kokemusta helpommaksi.
Suolistoasiantuntijoiden mukaan ihminen onkin tarkoitettu kyykkimään pellolla eikä istumaan wc-pöntöllä. Istuvassa tai seisovassa asennossa ulostaminen vaikeutuu, koska ulosteen ja sen ulostulokohdan välille muodostuu kulma. Peräaukon sulkijalihasten on jopa tarkoitus vahinkojen välttämiseksi tiukentaa paikkoja, kun ihminen istuu tai seisoo. Kyykistymällä kulma suoristuu ja pidätyksestä pääsee eroon.
Jos ajatus vessanpöntön yläpuolella kyykkimisestä ei sytytä, samanlaisen ulostamista edistävän kulman saa aikaan nostamalla jalat rahille ja nojaamalla vartalon yläosaa eteenpäin.
Lähde: Cracked.com
Kuvat Colourbox.com
Uusimmat
-
20:56
Huuhkajien karu tappioputki venyy – Liverpool-tähti teki uskomattoman maalin Helsingissä
-
20:45
Linnea Leinon ja Sami Heleniuksen tanssi vakuutti: "Kauden parhaat kallistukset"
-
20:39
SM-liigaseuralta hankinta: yli 700 ottelun Suomen mestari haaviin
-
20:31
Mitä väriloistoa! Yhdysvalloissa järjestettiin maailman isoin kuumailmapallotapahtuma
-
20:24
Islannin hallitus eroaa
-
20:18
Valtteri Palin jakoi asian, jonka huomasi parinvaihdon aikana Mika Saukkosesta: "Olen ylpeä siitä"
-
20:02
Huuhkajista lupaavia merkkejä – Englanti-pelissä erikoispiirre
-
20:01
"Puhtaan eroottinen" – näin tuomarit kehuivat Arja Korisevan TTK-tanssia
-
19:56
Mysteerimöykyt ihmetyttävät Kanadan rannikolla – tutkijatkin ymmällään
-
19:48
Pyrstötähti laskee auringon perässä – nähtävillä vielä ehkä pari viikkoa
-
19:45
Saana Akiola palasi TTK-parketille Benjamin Peltosen kanssa
-
19:39
Pentagon toimittaa Israelille tehokkaan Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmän
-
19:31
Huuhkajilta karu virhe! Manchester Cityn tähti hiljensi Helsingin olympiastadionin
-
19:23
Aira Samulin oli viimeistä kertaa TTK:ssa lähes tasan vuosi sitten – Kiti Samulin saapui kunnioittamaan mummonsa muistoa
-
19:15
Mikä on manuaalinen juoksumatto ja miten se toimii?
-
18:53
Israelin puolustusministeri: Israel ei aio päästää Hizbollahia takaisin lähelle raja-aluetta
-
18:36
HIFK:n valinta yllätti Sami Kapasen – "Eikö olisi löytynyt?"
-
18:18
Lamine Yamal liputettiin ulos maajoukkueesta – FC Barcelona joutui jännittämään
-
18:15
Mika Saukkosen TTK-taival on herättänyt keskustelua – näin selostaja itse vastaa: "Ymmärrän sen, että joku pahoittaa mielensä"
-
18:08
Kenialaistähti juoksi hirmuisen maailmanennätyksen
-
Lataa lisää