Kissan wc-istuin ja muita hauskoja keksintöjä
Keksinnöt kumpuavat usein varsin arkipäiväisistä tilanteista. Kolme suomalaista keksijää kertoi, mikä innoitti heidät keksintöjensä pariin.
Kissan wc-istuin
Kiuruveteläinen Reino Pääkkö alkoi pohtia nelisen vuotta sitten, voisiko kissojen pissalaatikon jatkuvaa puhdistusta helpottaa jotenkin. Idea alkoi vähitellen jalostua.
− Miksei kissa voisi tehdä tarpeitaan vessanpöntöllä, Pääkkö kiteyttää johtoajatuksensa.
Monenlaisten versioiden lopputuloksena kekseliäältä mieheltä syntyi laite, jonka avulla kissan voi opettaa tekemään tarpeensa ihmisen wc-pönttöön.
− Laite koostuu muovisesta kaukalosta, joka sopii muotoilultaan kaikkin wc-istuinmalleihin. Pohjalle laitetaan purua, pellettejä tai muuta kuiviketta, ei kuitenkaan kissanhiekkaa. Kaukalon pohjalla on irroitettava ritilä, jonka läpi pissa menee pönttöön. Nostamalla ritilää vipukkeesta, vahvempi tarve vyörytetään wc:hen, Pääkkö kertoo.
Kissan wc-varuste sijoittui kaksi vuotta sitten kolmannelle sijalle Pertti Pasasen keksintökilpailussa. Pääkkö on myynyt keksintöään ulkomaita myöten.
− Omat kissani oppivat laitteen käytön nopeasti. Toisilta totuttelu voi vielä kauemmin, mutta jokainen kissa voi kyllä tämän oppia.
Ryhmäpostilaatikko
Koko ikänsä tuotekehitysalalla toiminut Jouko Hautala on tehnyt vuosien varrella keksintöjä laidasta laitaan. Vuonna 2002 häneltä syntyi yksittäinen, varsin näppärä oivallus: ryhmäpostilaatikko.
− Idea lähti liikkeelle, kun olin mukana Lions Clubin toiminnassa. Jaoimme mainoksia postilaatikoihin. Homma oli hankalaa, kun jakaessa piti availla jatkuvasti laatikoiden kansia.
Hautalalta ei mennyt kauaa keksiä, miten jakelua voisi helpottaa ja nopeuttaa. Hän sijoitti viisi postilaatikkoa vieri viereen ja kiinnitti niihin yhteisen kannen, jota nostamalla posti on helppo sujauttaa kaikkiin laatikoihin.
− Ryhmäpostilaatikko on käytössä kesämökillämme, jossa meitä on viisi mökkiläistä lähekkäin. Postinjakajat ovat olleet keksinnöstä innoissaan. Olen yrittänyt kaupata ideaa postilaatikoiden valmistajille, mutta siellä päässä ideasta ei ole innostuttu, Hautala sanoo.
Klapikärry
Keksijä Antero Isola oli latomassa kuutisen vuotta sitten puuklapeja säkkiin. Klapit tarttuivat säkin verkkoon kiinni, kuten aina. Hankalaan hommaan tuskastuneena hän huomasi verstaan lattialla muovisen roskakorin.
− Siitä lähti liikkeelle idea, miten klapien säkitystä ja kuljetusta voisi helpottaa, Isola kertoo.
Isola huomasi pian, että tukevan alustan lisäksi työskentelyasento paranee, kun klapisäkin sijoittaa telineeseen pois lattiatasosta. Sitten idea täydentyi rattailla, joiden avulla klapeja olisi helppo siirrellä.
− Klapikärryn monipuolisuus perustuu kehykseen. Kehys tukee säkkiä, ja täten säkki on helppo asentaa ja nopea täyttää klapeilla. Täynnä oleva säkki on taas helppo kuljettaa kärryillä varastoon, Isola kuvaa valmista keksintöä.
Klapikärrylle myönnettiin hetki sitten patentti. Isola toivoo, että keksintö pääsisi pian levitykseen.
− Teen itse jonkin verran myyntiin halkoja. Klapikärry on helpottanut huomattavasti halkojen käsittelyä, keksijä toteaa.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:54
Hamas ja Israel syyttävät molemmat toisiaan aselevon rikkomisesta – MTV seuraa sotaa
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
19:28
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
19:25
Vesa-Matti Loirin Inarin-mökki myytiin – yllättävä ostaja löytyi autourheilun parista
-
19:16
SM-liigan lisenssihakemuksessa todellinen yllätyskäänne
-
19:14
TPS:lle karmiva nukahdus Turussa – Ilves-tähti huudatti kotiyleisöä Nokia Arenalla
-
19:03
Yeboyah sai Valtteri Palinin äidiltä koskettavan kutsun: "Ehkä odotetaan vielä tuonne joulun jälkeen"
-
19:01
Tarkista, löytyykö sinulta: Tällä ysäripehmolla voi nyt tienata mukavasti
-
19:00
Lue täältä kaikki MTV Uutisten kommenttikirjoitukset
-
18:59
Sisäministeriön muistio paljastaa: Tämän takia rajanylityspaikat suljetaan
-
18:52
Jätetäänkö turvapaikanhakija pakkaseen paleltumaan, kun raja on kiinni? Näin ministerit ja Rajavartiolaitos vastasivat
-
18:39
Yle: Kymmenien miljoonien ostoskylä itärajalla menossa kaupaksi pilkkahintaan – näin autiota ostoskeitaassa oli jo toissakesänä
-
Lataa lisää