Olet istunut koko ikäsi väärin – Näin se pitäisi tehdä

90 asteen kulmassa tuolilla istumisesta on tullut normi. Cracked.com kertoo, että se ei kuitenkaan tee hyvää selälle.

Suoraselkäiset tuolit on tunnettu jo tuhansien vuosien ajan. Ennen viime aikoja ne olivat kuitenkin lähes yksinomaan vain todella tärkeiden ihmisten käytössä. Esimerkiksi englannin kielen sana "chairman" (puhemies tai puheenjohtaja, kirjaimellisesti tuolimies) viittaa yhteyteen valtaistuimen kaltaisen tuolin ja johtajuuden välillä. Vielä 1800-luvullakin tavallinen ihminen käytti oletusarvoisesti selkänojatonta tuolia tai penkkiä tai polvistui lattialle.

Ihmisvartaloa ei olekaan suunniteltu keskivertotuolin antamaan suorakulmaiseen selkätukeen.

Seistessä tai selkänojattomalla tuolilla istuessa vatsalihakset aktivoituvat auttaen selkärankaa kannattelemaan vartalon painoa. Jos ihminen istuutuu selkänojalliselle tuolille, nämä lihakset rentoutuvat. Selkärangan täytyy siten kannatella yksin koko ylävartaloa. Sitä voisi verrata ohueen oksaan, joka yrittää kannatella keilapalloa.

Ylimääräinen rasitus kasaa painetta ja voi lopulta johtaa krooniseen selkäkipuun, josta esimerkiksi Yhdysvalloissa kärsii 80 prosenttia ihmisistä.

Näin se pitäisi tehdä:

Jotkut asiantuntijat suosittelevat "aktiivista istumista". Apuna voi käyttää esimerkiksi jumppapalloa, jakkaraa tai muuta istuinta ilman korkeaa selkänojaa. Joidenkin pöytien ääressä on myös mahdollista työskennellä seisten.

Eräässä tutkimuksessa magneettikuvattiin selkärangat ihmisiltä, joista osa istui normaaliksi mielletyssä 90 asteen kulmassa, osa retkotti huonoryhtisenä ja osa nojasi taaksepäin 135 asteen kulmassa. 135 asteen kulma osoittautui näistä kaikista biomekaanisesti parhaimmaksi.

Lähde: Cracked.com

Kuvat: Colourbox.com

Juttu on uusinta marraskuulta 2012.

Lue myös:

    Uusimmat